Vielä vähän kesää, kiitos: syysloma Kosin saarella

Vielä vähän kesää, kiitos: syysloma Kosin saarella

Äitini opetti minulle jo pienenä, että syyskuu on vuoden parasta aikaa rantalomalle. Etelässä syntyneenä ja lapsuutensa viettäneenä hän tiesi hyvin, mistä puhui. Keskikesän polttavat helteet ovat jääneet taakse, mutta iltaisinkaan ei vielä tarvitse takkia. Suosituimmissakin turistikohteissa on rauhallisempaa ja väljempää. Mikä parasta, merivesi on usein parhaimmillaan ehdittyään lämmetä koko kesän. Venäjässä ajanjaksolle on oma nimityksensä: samettisesonki.

Toivon todella, että samettisesonki jatkuu tänä vuonna Kreikassa myös lokakuulle: olemme nimittäin lähdössä poikaystäväni kanssa ensi viikolla Kosin saarelle juhlimaan kymmenvuotispäiväämme. Tarkoituksenamme on ennen kaikkea uida, löhöillä ja nauttia auringosta. Olemme kuitenkin laittaneet muistiin myös muutaman paikan, jota haluaisimme saarella ja sen ympäristössä tutkia.

Käyntikohteita Kosilla

Kosin kaupunki

Kosin pääkaupunki on pieni (koko saarella on vain 34000 asukasta!), mutta siellä on paljon nähtävää ja tehtävää, keskiaikaisesta linnasta antiikin ajan agoraan. Kaupungista löytyy myös Hippokrateen puu, jonka alla itse länsimaisen lääketieteen isä legendojen mukaan opetti. Väitteen uskottavuutta hieman horjuttaa se, että kyseinen puu on ilmeisesti lähes 2000 vuotta Hippokratesta nuorempi, mutta ei anneta pienen yksityiskohdan pilata hyvää tarinaa, eihän?

Asklepieion

Hippokrateen jalanjälkiä voi seurata myös Asklepieionissa, antiikin aikaisen terveyskeskuksen ja lääkärikoulun raunioissa. En ole löytänyt luotettavaa vahvistusta tarinalle, jonka mukaan Hippokrates sekä opiskeli että opetti täällä, mutta kukkulalle kohoavat kauniit rauniot ovat joka tapauksessa Kosin tärkein historiallinen nähtävyys.

Therme Beachin kuumat lähteet

Kosilla on paljon kauniita rantoja, mutta mielestäni kaikkein kiinnostavimmalta kuulostaa kuumista lähteistään tunnettu Therme Beach. Rakastan porealtaita, lämpösammioita ja kuumia kylpyjä, joten tuskin pystyn vastustamaan myöskään Thermen 47-asteisten (!!) terveysvesien kutsua.

Päiväretkiä Kosilta

Kolmen saaren risteily

Saarihyppelyn ystävät innostuvat varmasti suositusta kolmen saaren risteilystä, joka vie matkailijat Kosin pienille naapurisaarille Pserimokselle, Kalymnokselle and Platille yhden päiväretken aikana. Matkalla voi hyvällä tuurilla bongata myös delffareita, awww. 

Nisyroksen tulivuorisaari

Nisyros on toinen suosittu päiväristeilykohde Kosin kävijöiden keskuudessa. Tuhannen asukkaan saari on tunnettu nukkuvasta tulivuorestaan, jonka kraatterin päällä pääsee kävelemään – tiedän siis minne suunnata, jos tarvitsemme jotain jännittävää tekemistä rannalla löhöilyn rinnalle!

Totta puhuen en kuitenkaan ole lainkaan huolissani siitä, että ehtisimme missään vaiheessa kyllästyä löhöilyyn. Ennemminkin minua mietityttää se, onhan saarella vielä lokakuun alussa tarpeeksi lämmintä rantalomailuun. Toivotaan, että sää on puolellamme!

Oletko ollut Kosilla? Puuttuuko listalta joku upea retkikohde? Entä onko täällä muita samettisesongin ystäviä?



6 thoughts on “Vielä vähän kesää, kiitos: syysloma Kosin saarella”

  • Uusi ulkoasusi on raikas ja ilmava. Kyllä tuli niin hirveä hinku Kreikkaan, että mitenkähän tästä pääsee yli?

    Vai pitäisikö vaan antaa mennä, ja ottaa vaikka palkatonta lomaa? Toisaalta loka-marraskuulle asti samettisesonki ei yltäne, eikä silloin enää moneen paikkaan valmismatkoille pääsekään.

    • Kiitos paljon Johanna, ihana kuulla että tykkäät uudesta ulkoasusta!

      Jos työtehtävät vain antavat myöten, suosittelen ehdottomasti ottamaan lomaa. Tällä hetkellä ainakin Kosilla on vielä ihanan lämmin, mutta kuukauden päästä samettisesonki on tosiaan varmasti loppu. Miten olisi kaupunkiloma esimerkiksi Ateenassa? Itse tykkään tosi paljon myös Madeirasta, jossa pitäisi tuohon aikaan olla vielä uintikelit 🙂

  • Ihana termi tuo samettisesonki! 🙂 En ole ollut Kosilla, mutta olen kuullut siitä paljon hyvää. Minuakin houkuttelisi päästä jonnekin päin Kreikkaa taas… Tämän vuoden viimeisille rantasäille en enää ehdi, mutta voisi kai sinne mennä vaikka vain herkuttelemaan 🙂

    Rentouttavaa lomaa!

    • Kiitos paljon! Kos on osoittautunut tosi kivaksi saareksi, ja täältä löytyy kyllä varmasti tekemistä myös kylmemmälle säälle. Tämä on myös hyvä tukikohta lähialueiden ja -saarten kiertelyyn: esimerkiksi Bodrumiin pääsee 20 minuutissa, Nisyrokselle tunnissa ja Rodokselle kolmessa.

  • Ihanaa matkaa – tai varmaan jo matkan jatkoa! Me oltiin juuri viikko sitten Italian Maremmassa ja ihanan kesäisen lämmintä siellä oli.

    Me käytiin parina kesänä lukioikäisenä Kosilla bilelomilla, mutta varmasti siellä on paljon muutakin nähtävää kuin baarit 🙂

    • Kiitos paljon Teija, loma on ollut aivan ihana! Me kuultiin juuri Kosin olevan suosittu bilelomakohde ja oltiin entistä tyytyväisempiä, että lähdettiin matkaan syksyllä:: tähän aikaan vuodesta saari ja pääkaupunki ovat molemmat aika hiljaisia, joten ollaan saatu viettää rentouttavaa lomaa. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *