Ei taas.

Ei taas.

Eilen aamuyöllä istuin keittiössä. Jostain syystä en ollut saanut ajoissa unta. Se ei erityisemmin harmittanut: minulla oli paljon tekemistä, kuten väitöskirjan tekijällä lähes aina.

Istuin siis pöydän ääressä hämärässä tunnelmavalaistuksessa lukemassa mielenkiintoista artikkelia ja juomassa lämmintä teetä, kun kuulin takapihalta, keittiön ikkunan alta, liikettä. Takapihamme maa on soraa, joten kevyetkin askeleet kuuluvat siinä hyvin. En kuitenkaan kiinnittänyt niihin sen suurempaa huomiota – eräs naapureistamme säilyttää pihalla pyöriään, ja ajattelin hänen vain palaavan myöhään menoiltaan.

Uppouduin taas artikkeliin, kunnes muutamaa minuuttia myöhemmin havahduin uudestaan ääniin. Nostin katseeni ylös koneelta ja huomasin keittiön ikkunan liikkuvan.

Olin vetänyt verhot illalla melkein alas asti, mutta alle oli jäänyt muutaman sentin vapaa kaistale, jonka läpi näkyi nyt, miten ikkunan karmi teki pientä edestakaista liikettä: ylös-alas, ylös-alas, ylös-alas.

Tuijotin ikkunaa hetken ymmärtämättä mistä oli kyse, kunnes tajusin, että sen takana oli joku.

Poliisien saapumista jostain läheltä kuuluvan varashälytyksen ujelluksen alla odotellessani mielessä pyöri hätäännyksen lisäksi yksi ajatus: ei kai taas?

Blogiani pidempään seuranneet saattavat muistaa, että havahduimme keskellä yötä ikkunan takana seisovaan mieheen myös nelisen vuotta sitten, kun asuimme vielä edellisessä kodissamme. Tuolla kertaa tyyppi saatiin poikaystäväni esimerkillisen toiminnan ansiosta kiinni.
Minulle jäi kuitenkin tilanteesta pitkäksi aikaa turvaton olo, ja kesti kauan, ennen kuin uskalsin esimerkiksi palata kotiin yksin myöhään illalla.

Tällä kertaa en osannut toimia pelottavassa tilanteessa yhtä järkevästi kuin poikaystäväni neljä vuotta sitten, vaan esimerkiksi napsautin valot päälle. Lopputulos oli odotettu: kun partio muutaman minuutin päästä saapui paikalle, takapihalla ei ollut enää ketään.

Onneksi ikkunamme ja niiden useat lukot ovat poliisien mukaan niin vahvaa tekoa, ettei huoleen ole syytä – erään poliisin mukaan edes hän ei saisi ikkunaamme ulkopuolelta auki. Tämä kieltämättä rauhoitti mieltä, mutta tapauksesta jäi silti inhottava fiilis. Olen saanut kahden viime yön aikana nukuttua vain muutaman tunnin, ja tämä heijastuu myös työhöni – tänään meinasin viiden tunnin opetusrupeaman jälkeen nukahtaa työpöytäni ääreen.

Olen äärimmäinen kiitollinen ja onnellinen, ettei kummassakaan tilanteessa käynyt sen pahemmin eikä voro päässyt sisälle asti. Nyt pitäisi oppia luottamaan siihen, että poliisi on oikeassa eikä ikkunastamme pääse sisälle – tai sitten hankkia ikkunoihin kalterit, kuten aika usea täällä tekee.

Kumpaan vaihtoehtoon te kallistuisitte? Onko muilla kokemusta epämiellyttävistä hiippailijoista?

Kuvituksena kuva Lumiere-valofestareilta, joilla vietin eilisen illan – koska pieni piristys on nyt todellakin paikallaan! 🙂



2 thoughts on “Ei taas.”

  • Hui kamala! Tällaiset jättää kyllä aina jäljen turvallisuudentunteeseen, mutta eiköhän poliisi ole oikeassa ikkunoiden pitävyydestä. Tässä meidän kaupungissa asuntomurrot on arkipäivää, niitä on sattunut useille kavereillekin, mutta toistaiseksi en ole kuullut, että meidän talossa olisi kenenkään asuntoon murtauduttu näiden seitsemän vuoden aikana, mitä tässä olemme asuneet. Naapureissa asuu paljon virkeitä eläkeläisiä, jotka pitävät ehkä liikkumisellaan päiväsaikaan varkaat loitolla. Kerran rappuun oli päässyt koditon, joka oli tehnyt ylimpään kerrokseen pedin keräämällä talon kaikki kynnysmatot kasaksi, mutta muuten ei tietääkseni ole ollut ketään kutsumattomia vieraita (koputan puuta…)

    • Kiitos paljon kommentista ja myötätunnosta Ansku! Varaudutaanko Barcelonassa murtoihin jotenkin erityisesti, asentavatko ihmiset turvalukkoja tms? Täällä Lontoossa meidän vanhalla asuinalueella (jolla murtojen yritykset ovat valitettavan yleisiä) kiersi yhteen aikaan poliisipartio merkkaamassa ihmisten arvo-omaisuutta jollain näkymättömällä geelillä, jonka avulla tavarat voisi varkauden sattuessa saada takaisin oikeille omistajilleen. Aika hurjaa, näin Suomessa kasvaneen näkökulmasta ainakin. Koputetaan todellakin puuta, että kutsumattomat vieraat pysyvät jatkossakin kaukana!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *