Matkatoiveita vuodelle 2018 – minne mennä tänä vuonna?

Matkatoiveita vuodelle 2018 – minne mennä tänä vuonna?

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, sanotaan – ja matkailun kohdalla lisäisin vielä, että suunnittelu on puoli iloa. Nautin lomien suunnittelusta, kohteiden valinnasta ja opaskirjojen selailusta melkein yhtä paljon kuin itse lomailusta. Ei siis varmaan tule yllätyksenä, että minulla on tällekin vuodelle suunniteltuna muutama matka – 

Matkavuosi Instagramissa & tarinat kuvien takaa

Matkavuosi Instagramissa & tarinat kuvien takaa

Kirjoitin viime viikolla yhteenvedon vuoden 2017 matkoista (click!). Reissuvuosi koostuu kuitenkin itse matkojen lisäksi myös tuhansista pienistä hetkistä, joista nykyisin yhä useampi tallentuu älypuhelimen syövereihin. Niistä pieni osa päätyy Instagramiin – mutta tarinat niiden takana jäävät kuitenkin usein kertomatta. Niinpä valitsin viime vuoden instagram-feedistäni joukon