Pääsin viime viikolla juhlimaan 101-vuotiasta Suomea melkein parhaalla mahdollisella tavalla, kun Helsingin uusi keskustakirjasto Oodi avasi viimein ovet yleisölle pitkän odotuksen jälkeen. Hyvää kannattaa odottaa, sanotaan, ja se pätee kyllä myös Oodiin: uusi kirjasto on näyttävä ja vaikuttava, ja sen keskeinen sijainti sekä pitkät aukioloajat pitävät huolta siitä, että kirjastoon on helppo poiketa vaikka työmatkalla. Mahtavaa, että näin keskeiselle paikalle saatiin vihdoin kaupunkilaisten oma, kaikille avoin olohuone!
Ihanat ja ilmaiset julkiset kirjastot ovat mielestäni yksi Suomen parhaimpia puolia. Olen aina arvostanut niitä, ja ulkomailla asuminen on vain vahvistanut tätä arvostusta. Lontoossa on kyllä monta kivaa ilmaista kirjastoa, vaikka harva niistä yltääkään esimerkiksi lapsuuteni lähikirjaston tasolle. Kirjastoissa käyminen ei kuitenkaan tunnu olevan ns. kaikkien juttu, vaan monet niitä on selkeästi suunnattu ennen kaikkea lapsille tai niille, jotka syystä tai toisesta tarvitsevat tukea lukuharrastuksen kanssa. Tämä on kuitenkin selkeästi parempi vaihtoehto kuin Amsterdamin malli, jossa kirjastot ovat maksullisia. Vaikka maksut olisivat kuinka pieniä (keskuskirjaston jäsenyys maksaa 42 euroa vuodessa), vesittää maksullisuus mielestäni aika lailla kirjaston yleissivistävän tarkoituksen: ne, jotka kirjastoa eniten tarvitsevat, eivät välttämättä pysty maksamaan sen käytöstä. (Osa pienituloisista amsterdamilaisista saa kyllä kirjastokortin ilmaiseksi, mutta vain jos heillä on sitä varten tarvittava ”pienituloisuuskortti”, jota läheskään kaikilla ei ole). Meidän suomalaisten pitää tosiaan osata arvostaa upeaa kirjastojärjestelmäämme – ja onneksi suurin osa selkeästi arvostaakin.
Tämä näkyy jo siinä, miten ahkerasti Oodissa on sen ensi päivien aikana vierailtu. Kävin itse Oodissa sen avajaispäivänä, jolloin se oli ymmärrettävästi todella täynnä. Aikuiset – minä mukaan lukien – jonottivat kuvauspaikoille ja lapset kirmasivat ympäriinsä – ei siis mikään täydellinen ympäristö rauhalliselle lukuhetkelle. Toivon kuitenkin, että jatkossa Oodista löytyy myös hiljaista tilaa meille lukutoukille :).
Yllätyin hieman myös siitä, että vain yksi Oodin kolmesta kerroksesta oli varattu varsinaisille kirjoille. Itse asiassa Helsingin Sanomat kirjoittikin tänään siitä, että Oodissa on vähemmän kirjoja kuin pääkaupunkiseudun muissa suurissa kirjastoissa ja vain vähän enemmän kuin legendaarisella Rikhardinkadulla. Ymmärrän tosin tämänkin valinnan – tulevaisuuden kirjasto on paljon muutakin kuin ”vain” painettua sanaa. Innostuin lukiessani, että Oodiin on tulossa yli 500 lautapeliä. Vieläkin suuremmalla kiinnostuksella olen seurannut sitä, miten Suomessa ja maailmalla on viime aikoina kehitetty kirjastokoiratoimintaa – niin suloista! (Suloisista koirista puheenollen, olethan jo lukenut tämän postauksen?)
Erityiskiitoksen pk-seudun kirjastot saavat kuitenkin minulta siitä, miten hyvin ne ovat ottaneet huomioon muut kuin suomen- ja ruotsinkieliset lukijat. Muistan hyvin, miten kovasti teini-ikäinen Liisa ilahtui löydettyään lähikirjaston hyllystä Tre Metri Sopra il Cielo -romaanin, jonka elokuvaversiosta kaikki italialaiset tuttuni siihen aikaan puhuivat 😀 Erityisen iloinen olen kuitenkin siitä, miten laaja ja monipuolinen venäjänkielinen kokoelma kirjastoissa on. Oodissakin venäjälle on omistettu kokonainen nurkkaus. Upeaa!
Kaiken kaikkiaan, olen erittäin iloinen uuden kirjaston aukeamisesta ja ylpeä siitä, että Helsingistä on koko ajan tulossa yhä (suur)kaupunkimaisempi. Kansalaisaukiota ympäröivät nyt eduskunta, Kiasma, Musiikkitalo, Sanomatalo ja Oodi – muistan vielä hämärästi ajan, kun pystyssä oli vain kaksi ensiksi mainittua. Hyvä Helsinki ja hyvä Suomi!
Oletko jo käynyt tutustumassa Oodiin? Jos et asu Suomessa, millainen kirjastosysteemi asuinmaassasi on?
Tämä postaus toimii Studying the World -blogin vuoden 2018 joulukalenterin viidentenätoista luukkuna. Muut joulukalenteripostaukset löydät tämän linkin takaa. Saat uusista postauksista kätevästi tiedon myös Instagramissa, Facebookissa, Bloglovinissa tai Blogit.fi-palvelussa.