Helmet-lukuhaaste 2019

helmet-lukuhaaste 2019

Olen ihan superinnoissani: vuoden 2019 Helmet-lukuhaaste julkaistiin tänään!

Jos lukuhaaste ei ole sinulle ennestään tuttu, kyseessä on pääkaupunkiseudun kirjastojen ylläpitämä leikkimielinen kisa, jossa on tarkoituksena lukea vuoden aikana mahdollisimman moneen haastekohtaan sopivia kirjoja. Haaste on tehty pilke silmäkulmasa, ja sen toteutus on vapaa: jotkut lukevat uuden kirjan jokaista 50 haastekohtaa kohti, toiset kuittaavat samalla opuksella usemman kohdan.

Helmet-lukuhaaste on ollut pystyssä jo neljä vuotta, mutten ole vielä kertaakaan lähtenyt siihen mukaan. Joskus listalla on ollut liikaa vaikeilta tai epämielenkiintoisilta tuntuvia haastekohtia, joskus se ei muuten vain ole innostanut tarpeeksi. Olen kuitenkin tsekannut sen joka vuosi, sillä rakastan erilaisia haasteita: olen mm. useampana vuonna osallistunut 52 viikkoa, 52 kirjaa -haasteeseen ja voittanut sen, joskin rehellisydeen nimissä on myönnettävä, että mukaan on joskus loppuvuodesta ”oikean” kirjallisuuden lisäksi eksynyt myös sarjakuvateoksia ja muita helppolukuisia kirjoja :D.

Tämä onkin yksi juttu, mistä tykkään Helmetin haasteessa – ei väliä, luetko tiiliskiviromaaneita tai lyhyitä sarjakuvateoksia, kaikki kelpaavat mukaan. Itse asiassa listalla on usein myös ns. helppolukuisia haastekohtia, esimerkiksi tänä vuonna kotimainen lastenkirjallisuus. Lukuhaasteesta on olemassa myös lyhyempi, 25-kohtainen versio. Väitöskirjatutkijana tulee luettua työn puolesta niin paljon, että  kirja per viikko -tahti ei vapaa-ajalla ainakaan itselleni ole kovin realistinen: arvostan siis Helmet-haasteen rentoutta ja sitä, että esimerkiksi äänikirjat kelpaavat mukaan ihan sääntöjenkin puolesta.

Onneksi Helmet-lukuhaaste 2019 näyttää niin mielenkintoiselta, että päätös mukaan lähtemisestä oli helppo tehdä. Mikään kohta ei ainakaan ensilukemalta tunnu mahdottomalta. Mikä parasta, mukana on useampi haastekohta, joita en malttaisi päästä lukemaan.

Helmet-lukuhaaste 2019: omat suosikkini

5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Olen jo pitkään yrittänyt lukea enemmän suomenkielistä kirjallisuutta – näin ulkosuomalaisena se on erityisen tärkeää.

7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt. Olen käynyt niin ihanissa paikoissa, että tähän haastekohtaan pitäisi olla helppo keksiä luettavaa… ellei valinnanvaikeus iske.

8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen. Voin joko lukea uudestaan jonkun klassikkosuosikkini tai ottaa työn alle mestariteoksen, jota en jostain syystä ole vielä tähän mennessä lukenut. (Parasta olisi, jos lukisin Tolstoita tai Dostojevskia venäjäksi, tähän asti kun olen noloa kyllä lukenut heitä vain suomeksi).

10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja. Tämä on varmasti suosikkikohtani tämän vuoden lukuhaasteesta. Upeaa, Helmet! Ajattelin (uudesti)lukea jotain Pushkinilta, mutta luultavasti (ja toivottavasti!) vuoden aikana tulee luettua usea muukin tähän haastekohtaan sopiva kirja.

11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa. Bingo – näin feministinä luen tällaisia kirjoja muutenkin enemmän kuin mielelläni.

12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan. Sattuneesta syystä, tämäkin on minulle varsin helppo kohta :D.

18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja. Valinnanvaikeus saattaa nousta ongelmaksi tämänkin haastekohdan kanssa. Kirjahyllyssäni vuoroaan odottaa useampi italialaisen kirjailijan teos – alkaen aina Umberto Ecosta.

47. Kirjassa on alle 100 sivua. Täydellinen haastekohta laiskalle väitöskirjailijalle, haha!

Helmet-lukuhaaste 2019: haastavimmat kohdat

9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja. Jos olet alle 18, ole kiltti ja suosittele minulle luettavaa! 😀

20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria. En yleensä tykkää lukea ns. vieraita kulttuureja käsitteleviä kirjoja, ehkä koska niissä on joskus aika paljon eksotisoinnin makua. Mikä näin globalisaation aikakautena edes lasketaan entuudestaan vieraaksi kulttuuriksi? 🙂

26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan. Tämä on haastava, mutta myös todella hauska – Lontoon metrossa näkee tosi usein kirjoihin uppoutuneita kanssamatkaajia.

27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja. Tämä on yksi harvoja haastekohtia, jotka tuntuvat vähän tylsältä. Kyse on kuitenkin vain omasta ennakkoluuloisuudestani, joten ihan hyvä laajentaa perspektiiviään.


Lähdetkö mukaan kirjahaasteeseen? Mitkä ovat suosikkikohtiasi tämän vuoden haasteesta, entä mitkä tuntuvat hankalilta?

InstagramiFacebookBloglovinBlogit.fi

2 kommenttia

  1. En tiedä millaisia kirjoja yleensä tykkäät lukea ja sopiiko tämä siten niihin, mutta hiukan välillisesti tuohon kohtaan 9. sopisi Viha jonka kylvät! Siskoni, joka on 16, suositteli minulle tuota kirjaa, koska kaverinsa, myös 16, oli lukenut sen ja pitänyt siitä niin paljon. 😀

    1. Oi, kiitos paljon Eve! Viha jonka kylvät on ollut lukulistallani muutenkin, ja nyt on erinomainen syy lukea se 🙂 Osallistutko itse myös haasteeseen?

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *