Valmis! Helmet-lukuhaaste 2019

Viime tingassa, mutta valmis: sain kuin sainkin vuoden 2019 Helmet-lukuhaasteen tehtyä. Tai no, rehellisyyden nimissä on paljastettava, että viimeinen kirja (Sokkona hyllystä valittu teos) on vielä kesken… mutta uskon vakaasti saavani sen luettua ennen kuin kello lyö kaksitoista kertaa uuden vuoden merkiksi.

Suurin osa haastekohdista täyttyi helpostiä, mutta viimeisen viikon ajan olen aktiivisesti etsinyt ja lukenut puuttuviin kohtiin sopivia teoksia, mm. jossain päin maailmaa kiellettyjä kirjoja. Tämän ansiosta olen saanut tutustua kirjoihin, joihin en välttämättä olisi muuten tarttunut. Joissain kohdissa olen myös improvisoinut: esimerkiksi kohdan 26 skouttasin loppujen lopuksi Instagramista. Olen myös vakaasti sitä mieltä, että Agatha Christien voi laskea julkisuuden henkilöksi, vaikka rakkaani vihjasivat, että ratkaisuni ei välttämättä ollut ihan sitä, mitä kyseisellä haastekohdalla haettiin.. ;). Kokonaisuudessaan haaste on ollut niin hauska ja kiinnostava, että aion varmasti osallistua myös tulevan vuoden haasteeseen.

Helmet-lukuhaaste 2019: lukemani kirjat

1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot

My Sister, Anatomy of a Scandal, the Innocent Wife, Mikael Gabriel – Alasti, Boken on Kim Wall, Need to Know

2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä

Her One Mistake, Gone Girl, The Last, The 7 Deaths of Evelyn Hardcastle

3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue

London fields – satiiri, The Last – fantasia, sci-fi

4. Kirjailijan ainoa teos

Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu

5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi

Sata kirjettä kuolleelle äidille (Runeberg-ehdokas 2020)

6. Rakkausromaani

The Great Gatsby

7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt

London fields, Eat My Heart Out, You, Brit(ish), Adele, The Great Gatsby (ja moni muu)

8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen

The Great Gatsby

9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja

The Hate U Give

10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja

My sister, the serial killer, Brit(ish), The Sun and Her Flowers, Little Fires Everywhere, Adele (ja moni muu)

11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa

London fields, My sister, No Visible Bruises, Vuosisadan rakkaustarina, Take it Back, Tästä saa puhua! Seksuaalista väkivaltaa Suomessa, Joka 10. nainen (ja moni muu)

12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan

London fields, Everything I Know About Love, Brit(ish), Take it Back, Eat My Heart Out, Ordeal by Innocence (ja moni muu)

13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja

Kahden maan Ebba

14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi

Vuosisadan rakkaustarina, The Cabin at the End of the World

15. Kirjassa käsitellään jotain tabua

The Sexual Life of Catherine M, Joka kymmenes nainen

16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla

London fields, The Seven Deaths of Evelyn Hardcastle

17. Kirjassa on kaksoset

Little Darlings

18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja

Kultahäkki (ja tosi moni muu kirja)

19. Et pidä kirjan nimestä

Ystäväni Natalia

20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria

My Sister, the Serial Killer

21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja

 Ordeal by Innocence (Agatha Christie)

22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja

Kun aika loppuu

23. Kirjan nimessä on jokin maa

The Accusation – Forbidden Stories From Inside North Korea, Tästä saa puhua! Seksuaalista väkivaltaa Suomessa

24. Sokkona hyllystä valittu kirja

I was Jack Mortimer

25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin

Beartown, My Sister, the Serial Killer

26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan

When Life Gives You Lululemons (on Instagram)

27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja

Kontiainen

28. Kirjan kannessa on kuu

In a Cottage in a Wood

29. Kirjassa nähdään unia

Chalk Man

30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema

London Fields

31. Kirjassa kuljetaan metrolla

Adele, Anything You Do Say

32. Kirjan nimessä on ammatti

Maybe You Should Talk to Someone: a Therapist, Her Therapist and Our Lives Revealed

33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan

The Great Gatsby, Gone Girl

34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia

Tästä saa puhua! Seksuaalista väkivaltaa Suomessa

35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä

The Holiday

36. Kirjassa ollaan yksin

The Witch Elm, London Fields, Nuckan

37. Pienkustantamon julkaisu

Kontiainen

38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja

The Accusation – Forbidden Stories From Inside North Korea

39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja

Kaikki anteeksi

40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia

The Whitch Elm, The Last, Invisible: How Young Women with Serious Health Issues Navigate Work, Relationships, and the Pressure to Seem Just Fine

41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää

Nykyaika – esim. Take it Back, the Holiday

42. Kirjailijan nimi viehättää sinua

Swing Time, Little Fires Everywhere

43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi

Swing Time

44. Kirja kertoo Berliinistä

Kahden maan Ebba

45. Kirjan nimessä on kieltosana

The Subtle Art of Not Giving a Fuck

46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö

Ennen kuin mieheni katoaa

47. Kirjassa on alle 100 sivua

Bluets, Paradise

48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä

Kontiainen

49. Vuonna 2019 julkaistu kirja

Her One Mistake, The Last

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

The Accusation – Forbidden Stories From Inside North Korea


Kiitos, 2019 – Ihanaa, onnellista ja lukurikasta uutta vuotta 2020!

InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *