Viimeisimmän postaukseni jälkeen on ehtinyt tapahtua paljon. Olen mm. mennyt naimisiin ja muuttanut uuteen maahan. Molemmista tapahtumista riittäisi kerrottavaa, mutta tänään haluan kirjoittaa jostain ihan muusta: eilen tekemästämme neljän tunnin patikkaretkestä Altean ja La Nucian välisellä maaseudulla.
Olemme tosiaan loppukesästä asti asuneet Espanjassa, Valencian itsehallintoalueella. Ensimmäisen kuukauden vietimme Alicantessa ja syyskuussa muutimme Alteaan, Välimeren rannalla sijaitsevaan ja vuorten ympäröimään kuvankauniisen pikkukaupunkiin. Yksi uuden kotikaupunkimme ihanimpia puolia ovat sen tarjoamat ulkoilumahdollisuudet: aluella pääsee helposti niin uimaan, kajakoimaan, veneilemään, maantie- ja maastopyöräilemään, vuorikiipeilemään kuin patikoimaankin. Itse olen kunnostautunut etenkin ensiksi- ja viimeksi mainituissa lajeissa. Itse asiassa olemme Espanjaan muuttamisen jälkeen käyneet vaeltamassa lähes joka viikko, niin myös eilen.
Olimme suunnitelleet retkeä koko viikon: meteorologisten ennusteiden mukaan päivän lämpötila kohoaisi lähelle hellelukemia, ja tarkoituksenamme oli hyvän sään turvin kiivetä läheiselle vuorelle. Arvioimme retken kestävän noin kahdeksan tuntia. Lähtöaamuna suunnitelmat kuitenkin muuttuivat: ilma oli kyllä juuri niin kaunis kuin olimme odottaneet (+23 astetta joulukuussa – täydellistä), mutta olin itse saanut unta vasta aamuviiden jälkeen, eikä vaativassa maastossa kulkeva kokopäiväretki välttämättä ollut paras valinta muutaman tunnin yöunilla. Sillä aikaa kun nukuin itse univelkaa pois, suunnitteli mieheni meille uuden, puolta lyhyemmän reitin, joka kulki vuorten sijasta läheisessä laaksossa.
Pääsimme matkaan hieman puolenpäivän jälkeen, ja suuntasimme kaupungin halki sen länsipuolella sijaitseville maalaisteille. Halusimme käydä moikkaamassa tuttuja: olimme yhdellä edellisistä retkistämme tutustuneet autiotalon ränsistyneen aidan takana asuvaan kanaparveen, joka oli tervehtinyt meitä innokkaasti. Kuten viimeksi, emme tälläkään kertaa nähneet pihalla ketään ihmisiä, mutta joku käy ilmeisesti kuitenkin ruokkimassa kanoja ja niitä vartioivaa kukkoa. Vaikka vilkkaiden lintujen katseleminen oli hauskaa, en voinut olla miettimättä, miten väärin oli, että niitä pidettiin tällaisessa paikassa – etenkin kun yksi linnuista oli viime kerralla yrittänyt kaivautua aidan ali vapauteen. Samalla tiedostin kuitenkin, että kanaloihin verrattuna nämä eläimet elivät luksuksessa: päivänpaiste, puhdas ilma ja edes vähän tilaa tutkia ympäristöä. Harmi, ettemme olleet tajunneet tuoda mukanamme mitään herkkuja.
Kanoja (ja tietysti kukkoa!) hetken ihailtuamme jatkoimme matkaa. Asfaltti muuttui pian sorateiksi ja sitten pieniksi, kaislikon reunustamiksi poluiksi. Alkumatkasta olimme kohdanneet koiranulkoiluttajan (ja yhden itsekseen liikkuneen koiran), mutta mitä kauemmas rannikosta kuljimme, sitä autiommaksi – ja villimmäksi – reitti muuttui. Käyttämämme karttaohjelma Komoot johdatti meidät jopa pienelle metsäkaistaleelle. Maisema oli todella kaunis – mutta sitten huomasimme lähistöllä jotain.
Sänkyjä. Kymmenittäin vanhoja sänkyjä, dumpattuna isossa kasassa keskelle luontoa. Näky oli kuin kauhuelokuvasta. Sänkyjen valtavasta määrästä päätellen tämän ympäristörikoksen takana on luultavasti jokin alueen monista hotelleista, mikä tekee asiasta ehkä vieläkin käsittämättömämmän. Kuka tekee tällaista? Valitettavasti kyseessä ei suinkaan ole yksittäinen rikos – olimme jo aiemmin saman reitin varrella kauhistuneet rikkinäisiä kaakeleita, joita joku älykääpiö oli päättänyt heivata pieneen metsikköön. Myöhemmin huomasimme myös kyltit, jossa paikallinen hallinto muistutti luonnon turmelemisen olevan laitonta ja uhkasi roskien dumppaamisesta kiinni jääviä rikollisia sakoilla – toivottavasti edes tämä saa jengin miettimään kahdesti, kannattaako yhteistä planeettamme kohdella tällä tavoin. (Sivuhuomiona, että luonnon turmelu tällä tapaa ei ole vain altealaisten juttu – YLE:n mukaan Helsingin poliisin tietoon tulee vuosittain noin 50 epäiltyä ympäristörikosta).
Jatkoimme matkaa, ja pian eteemme avautui appelsiini- ja granaattiomenapuiden täyttämä niitty. Olemme useasti miettineet, kuuluvatko täällä peltojen, katujen ja purojen varrella kasvavat hedelmäpuut jollekin vai saisiko niiden satoa poimia mukaan. Näemme monesti reittien varrella maahan tippuneita tai kokoon kuivuneita hedelmiä, joiden hukkaanheitto tuntuu tosi väärältä. Emme kuitenkaan ole uskaltautuneet poimimaan edes maahan tippuneita hedelmiä mukaamme – mitä ne jos ne ovatkin jonkun omaisuutta, tai jos ne on jätetty poimimatta hyvästä syystä?
Onneksi hedelmät ovat täällä herkullisia ja edullisia myös kaupasta ostettuna, ja kotona meitä odottikin kokonainen kilo mandariineja. Ennen niiden luo suuntamista pysähdyimme kuitenkin vielä hetkeksi Altean keskustaan, ihailemaan sen lukuisilta näköalatasanteelta avautuvia maisemia. Oikealla näkyi Sierra Heladan kansallispuisto, jossa olen patikoinut jo kahdesti, vasemmalla Penyal d’Ifacin kansallispuisto, jossa emme ole vielä päässeet käymään, mutta joka on ehdottomasti listallamme. Maisema oli henkeäsalpaavan upea. Tämä maailma on niin kaunis – pidetään siitä hyvää huolta.
Päivän patikkaretki pähkinänkuoressa:
Reitti: Altea-Altea
Pituus ja kesto: 11.5km, 4h
Vaativuus: helppo
Lisää vaellusreittejä ja muita fiiliksiä Espanjassa asumisesta löytyy instagram-tililtäni, @lizainlondon. Voit seurata blogia myös Facebookissa, Blogit.fi-palvelussa ja Bloglovinissa.
Espanja voisikin olla ensi vuoden matkakohteena ja koska patikointi ja luonto kiinnostaa erittäin paljon, täytyykin jatkossa seurata, jos vaikka noista läheisistä kansallispuistoista tulisi juttuja! 🙂
Tuollainen jätteiden dumppaaminen on kyllä ihan käsittämätöntä.
Kiitos paljon, Mikko! Jos patikointi kiinnostaa, voin kyllä ehdottomasti suositella Valenciaa ja erityisesti tätä Altean/Calpen seutua. En tiedä, oletko kiinnostunut myös pyöräilystä, mutta alue on monen ammattipyöräilijän suosiossa upeiden ja monipuolisten reittiensä ansiosta, ja tälläkin hetkellä täällä on mm. Ineoksen kuskeja treenaamassa. Postaus Serra Geladan puistosta on jo työn alla, eli kannattaa pysyä kuulolla! 🙂
Kivoja maisemia siellä! Tammi-helmikuussa olisi meilläkin tarkoitus viettää aikaa Valencian rannikolla (mikäli alueiden välinen liikkuminen helpottuu suunnitellusti) ja ihan varmasti tehdään myös patikkaretkiä luonnonpuistoissa, joita näyttää olevan mistä valita. Tuo sänkyjen dumppaaminen on todellakin järkyttävää, ei voi ymmärtää miten kukaan tekee tuollaista, ja silti kaikenlaisen tavaran ”hävittäminen” luontoon on valitettavan yleistä.
Oi, kuulostaa kivalta! Tiedättekö vielä, minne päin Valenciaa olisitte tulossa? Täällä tosiaan valinnanvaraa riittää luonnonpuistojen ja muiden upeiden luontokohteiden saralla.
Sanopa muuta – järkyttävä on juuri oikea sana kuvaamaan tällaista toimintaa. Tulin juuri kotiin lyhyeltä kävelyltä, ja tämänkin ihan kaupungin kupeessa kulkevan reitin varrelle oli dumpattu mm. tuoleja, autoromua ja vanha jääkaappi.
Ei olla tehty vielä mitään suunnitelmaa Valencian osalta – jos jostain sieltä löytyy lisää housesitting-paikkoja niin mennään niiden perässä, jos ei, niin katsellaan varmaan Airbnb-majoituksia jostain päin Costa Blancaa. Nyt ollaan Andalusian ja Murcian rajalla vuoristoisemmalla alueella ainakin tammikuun alkupuolelle saakka, joten seuraavaksi houkuttelisi hieman lämpimämmät olosuhteet alhaalla rannikolla 🙂
Instagramista näinkin iloiset uutiset naimisiinmenosta. Onnittelut vielä! Ja muuton johdosta myös. Mielenkiintoista päästä nyt näkemään tällaisia maisemia myös. Kivan näköinen reitti. Ja nuo roskaamiset on kyllä syvältä, ei voi ymmärtää.