Kädet ylös: kuka on viettänyt viime päivät tiiviisti ruudun edessä, MM-futiksen parissa? Minä ainakin! En yleensä seuraa jalkapalloa, mutta kansainväliset pelit kiinnostavat – ja tänä vuonna vielä tavallistakin enemmän, järjestetäänhän kisat Venäjällä. Eikä tässä vielä kaikki: yhtenä isäntäkaupungeista toimii rakas synnyinkaupunkini, Donin Rostov, joka isännöi kisojen aikana yhteensä viittä peliä.
Donin Rostov (venäjäksi Rostov-na-Donu, englanniksi Rostov-on-Don) on iso kaupunki, mutta etenkin Suomessa monelle vielä täysin tuntematon. Futiksen mukanaan tuoma julkisuus varmistanee sen, etten joudu jatkossa ihan yhtä usein kuulemaan ”ai missä?”, kun kerron syntyneeni Rostovissa. Kisojen alla kaupunkia on kunnostettu urakalla. Viime vuoden lopulla Rostovin lähistölle myös avattiin uusi kansainvälinen lentokenttä, Platon, jonka on tarkoitus parantaa yhteyksiä ulkomaailmaan. Oma toiveeni onkin, että MM-fanien myönteisen kokemusten myötä myös muut turistit löytäisivät Rostovin – syytä nimittäin olisi.
Donin Rostov – Etelä-Venäjän hiomaton helmi
Etelä-Venäjän pääkaupunkina, kasakkakeskuksena ja Kaukasuksen porttinakin tunnetulla metropolilla on erittäin mielenkiintoinen historia – aluetta ovat aikanaan asuttaneet mm. skyytit, kreikkalaiset, genovalaiset ja ottomaanit. Kisojen edellä historiallisesti merkittäviä rakennuksia on entisöity ja kaupunkia muutenkin kaunistettu, mutta Rostovista löytyy edelleen myös se rosoisempi puoli.
Tämän rosoisuuden takia kaupunki soveltuu parhaiten seikkailuhenkiselle, off the beaten path -tyyppiselle matkailijalle. Rostovista löytyy toki paljon hienoja, ns. perinteisempiä nähtävyyksiä – upea katedraali, kauniisti entisöity kävelykeskusta, vehreitä puistoja ja kaupunkibulevardeja, maailmanpyöriä ja jokiristeilyjä – mutta parasta siinä ovat asiat, joita ei välttämättä löydä opaskirjoista: salaiset lähteet, joissa paikalliset käyvät viilentymässä joskus sietämättömän kuumien kesäkuukausien aikana; vilkas ja värikäs keskustori, jonka jokainen koju on nähtävyys; lämpimät kesäyöt, joiden aikana ihmiset kokoontuvat rantakaduille, puistoihin ja tyylikkäiden kahviloiden edustoille viettämään iltaa pikkutunneille asti.
Ja tietysti ruoka! Mikä parasta, hinnat ovat suomalaisella mittapuulla erittäin edullisia – esimerkiksi suosikkiravintolani Smetana tarjoaa superherkullisia pelmeni-annoksia muutamalla eurolla. Parasta on tietenkin saada kutsu aitoon venäläiseen kotiin: olipa kyse pitkän kaavan illallisesta tai pikaisesta iltapäiväteestä, pöytä tulee varmasti notkumaan herkkuja.
Rostovissa itsessään riittää tekemistä, mutta kaupunki on myös mainio tukikohta Etelä-Venäjän tutkimiseen. Lähistöltä löytyvät mm. kasakkalinnoitus Starocherkassk, Antiikin kreikkalaisten Tanais (kuvassa alla) sekä Anton Chekhovin huvila. Vähän pidemmän junamatkan päästä reissaajia odottavat vuoristo, Sochi ja liuta muita rantakohteita – sekä tietysti Kaukasus.
Jos Rostov ei kaikesta tästä huolimatta vielä löydy kohdelistaltasi, muista ainakin katsoa Rostovissa järjestettävät pelit. Seuraava on luvassa jo ensi lauantaina, kun Uruguay kohtaa Rostov Arenalla Saudit.
Olitko kuullut Rostovista ennen MM-kisoja? Kiinnostaako Etelä-Venäjä?
Käy tsekkaamassa viimeisimmät Rostov-hehkutukseni ja kisafiilistelyni Instagram-tililtäni, @lizainlondon. Muistathan seurata blogia myös Facebookissa, Bloglovinissa ja Blogit.fi-palvelussa. Kiinnostaako matkailu? Löydät lisää reissupostauksia tämän linkin takaa.
Pakko myöntää, etten juurikaan seuraa jalkapalloa enkä ollut ennen tätä postausta varmaan edes kuullut Rostovista. Venäjä on itselleni muutenkin suuri ja tuntematon. Oli kiva oppia taas jotain uutta Venäjästä, jonne olen halunnut matkustaa jo pitkään! Vielä ei ole tullut sopivaa tilaisuutta vastaan, kun on niin paljon muitakin kohteita missä haluan käydä 😀
Ei huolta – juuri kukaan mun Suomessa tai Britanniassa tapaamista ihmisistä ei yleensä ole kuullut Rostovista etukäteen 😀 Kisat varmaan muuttaa tätä jonkun verran. Kannattaa ehdottoamsti lähteä Venäjälle, kun sopiva tilaisuus tulee vastaan! Oletko ajatellut jotain tiettyä paikkaa? 🙂
Voi miten kirjoituksestasi huokuu rakkaus kaupunkia kohtaan. Sydämessäsi se on kaunein kaikista. Lisää kuvia olisin kaivannut voidakseni itsekin vakuuttua. Vallan hyvin voisin matkustaa Rostoviin. Sait sen kuulostamaan ihan helmeltä.
Ah, ihana kuulla! Se ON helmi 🙂 Kiitos, kun sanoit kuvien puutteesta – mulla on harmillisen vähän kaupunkikuvia Rostovista, mutta pitää korjata asia ensi reissulla!
Kieltämättä kaupunki ei ole tuttu – enkä edes ole jalkapallofani, mutta niin vaan vahingossa päädyin viettämään 3 päivääMoskovassa viime viikolla keskellä jalkapallohulinaa, kun jo keväällä varaamamme Mongolian matka tuli varattua siten, että Moskovan osuus ajoittui kisojen aikaan.
Ainakin Moskovassa kisavieraiden viihtyvyyteen oli oikeasti panostettu, kieliitaitoisia oppaita oli noin jokaisella metroasemalla ja muutenkin.
Ihana kuulla, että teidän kokemus Moskovasta oli positiivinen! Me tultiin juuri takaisin kisamatkalta Rostovissa, ja siellä oli sama juttu: jopa kolmelta aamuyöllä lentokentältä löytyi iloisia ja reippaita vapaaehtoisia, jotka tsekkasivat meille nopeasti parhaan reitin kaupunkiin ja olisivat vielä tilanneet auton puolestamme, jos emme olisi ladanneet appia itse.