Ilmastokeskustelun ongelmakohdat, tai miksi en tunne syyllisyyttä lentämisestä

Ilmastokeskustelun ongelmakohdat, tai miksi en tunne syyllisyyttä lentämisestä

Ilmastonmuutos. Viime aikoina siitä on puhuttu yhä enemmän niin julkisessa keskustelussa kuin sosiaalisessa mediassakin. Niin myös matkabloggaajien keskuudessa. Vihdoin! olen ajatellut. Mutta mitä enemmän keskustelua on käyty, sitä enemmän olen hämmentyneenä huomannut itsessäni muutoksen, jonka sanominen ääneen tuntuu yleisen diskurssin valossa suorastaan typerältä: en tunne syyllisyyttä lentämisestä.

Tai no, tunnenhan minä. Olen nuori nainen ja vieläpä helposti syyllistyvä sellainen, joten tunnen vastuuta monesta sellaisestakin asiasta, josta ei pitäisi. Lentäminen on kuitenkin siirtynyt omalla omatunto kolkuttaa -listallani varsin alhaisille sijoille.

Tämä ei johdu siitä, ettenkö välittäisi ilmastosta tai ilmastonmuutoksesta. Välitän, ja otan erittäin vakavasti viime kuussa ilmestyneen IPCC:n raportin, jonka mukaan meillä on vain 12 vuotta aikaa pysäyttää katastrofaalinen ilmastonmuutos. Olen mukana muutamassa ympäristöverkostossa, ja osallistuin vuonna 2016 ekumeeniselle pyhiinvaellukselle Pariisin ilmastosopimuksen puolesta.

Tätä taustaa vasten omat fiilikseni ovat tuntuneet erityisen hämmentäviltä. Asiaa pitkään pohdittuani olen huomannut, että niihin on useampi syy. Tässä postauksessa esittelen niistä viisi ja kerron, mikä tämänhetkisessä suomalaisessa ilmastokeskustelussa saa niskavillani pystyyn.

Ensimmäinen syy löytyy tilastoista.

Välttelin lentämistä enemmän silloin kun en tiennyt, miten paljon se oikeasti saastuttaa. Tai miten vähän – vain noin 2 prosenttia maailman hiilidioksidipäästöistä johtuu lentämisestä.

Olen pitkään ajatellut, että autolla liikkumisen päästöt ovat huomattavasti lentämistä pienemmät. Tilastot osoittavat, että tämäkään ei pidä paikkaansa: vuotuinen autonkäyttö saastuttaa keskimäärin edestakaisen kaukolennon verran. Voin siis huoletta tehdä vielä puoli tusinaa kaukomatkaa ennen kuin ne ovat saastuttaneet planeettaa yhtä paljon kuin se, jos olisin jättänyt lennot väliin mutta hommannut 18-vuotiaana ajokortin. (Tämä logiikka on tietysti varsin kyseenalainen – mutta siitä lisää alla).

Lähemmin tarkasteltuna tämä argumentti on kuitenkin varsin heikolla pohjalla. On totta, että lentomatkailun osuus kaikista ilmastonmuutokseen vaikuttavista päästöistä on maailmanlaajuisesti pieni, mutta toisaalta vain erittäin pieni osa maailman ihmisistä matkailee yhtä paljon kuin me. Jos kaikki lentäisivät yhtä paljon kuin minä, olisivat luvut huomattavasti korkeampia. Itse asiassa, vaikka lentomatkailun saasteet per kilometri ovatkin vähenemään päin, on niiden suhteellinen osuus saastepiirakasta nousussa matkustajamäärien lisääntymisen ja muiden saasteiden vähenemisen myötä.

Toinen syy on se, että olen vältellyt lentämistä aina kun mahdollista jo pitkään.

Teemme käytännössä kaikki kahden kotikaupunkimme Amsterdamin ja Lontoon väliset reissut junalla, vaikka se tuleekin meille kerrasta riippuen noin 2-10 kertaa kalliimmaksi (ja jonkun verran hitaammaksi) kuin lentäminen. Olen lapsesta pitäen suosinut junaa myös vapaa-ajan matkailussa ja puhunut junamatkustamisen puolesta mm. tässä postauksessa.

Tämä alkaa kuulostaa aika pahasti oman sädekehän kiillotukselta, mutta olen useasti kieltäynyt kaveriporukan viikonloppumatkoista tai missannut juhlia vain siksi, etten ole voinut perustella itselleni lentokoneeseen nousua niin lyhyen reissun ja/tai pinnallisen syyn vuoksi. Tämä pätee myös työmatkailuun. Tänä vuonna olen jättänyt väliin jo viisi konferenssia pelkästään siksi, että niihin osallistuminen olisi vaatinut lentämistä.

Nämä “uhraukset” eivät kuitenkaan todellisuudessa ole hyvä syy olla tuntematta syyllisyyttä, lennänhän niistä huolimatta keskivertoihmistä enemmän. Toinenkaan syy ei siis toimi.

Kolmas ja edelliseen liittyvä syy on se, että lennän yleensä vain hyvästä syystä.

Matkalla ja matkalla on mielestäni eroa. Puhtaat lomamatkat (joita olen tänä vuonna tehnyt Vietnamiin ja Kreikkaan) aiheuttavat enemmän syyllisyyden tunteita kuin työmatkat, joihin pyrin aina yhdistämään myös lomailua (kuten keväinen Hong Kongin -reissu). Välttämättömätkin työmatkat aiheuttavat enemmän syyllisyyttä kuin perheen luokse tehdyt matkat (esim. Suomen-lomat ja matka mummolaan Etelä-Venäjälle). Viimeksi mainituista valittaminen on mielestäni samaa sarjaa kuin lastentekoon puuttuminen – periaatteessa molempia voi tietysti kritisoida, mutta onhan se aika mautonta. Ja usein myös rasistista – olen kuullut monen sanovan, että suomalaisten on ok tehdä lapsia koska meitä on niin vähän, mutta muiden kansojen tulisi ehdottomasti rajoittaa lapsilukuaan.

Rasismi tai ainakin tietynlainen omituinen nationalismi on ylipäätään mielestäni yksi ilmastokeskustelun keskeisimmistä ongelmista. Jotkut esimerkiksi väittävät ihan tosissaan, että suomalaisten saastuttamista voi katsoa sormien läpi, koska Suomi maana kuluttaa pienen väkilukunsa ansiosta niin vähän. Tämä siitä huolimatta, että yksittäinen suomalainen saastuttaa tilastojen mukaan keskivertoihmistä enemmän paitsi maailman, myös Euroopan mittapuulla.

Viikonloppu Amsterdamissa

Jos matkalla ja matkalla on eroa, niin on myös matkustajalla ja matkustajalla. Otetaan esimerkiksi mummoni, joka pääsi ensimmäisen kerran ulkomaanmatkalle reilusti päälle kolmekymppisenä: junalla Itä-Saksaan. Seuraavaa, Suomeen suuntautunutta ulkomaanmatkaansa hän sai odottaa viisikymppiseksi asti – raiteita pitkin sekin. Mummoni kävi koko lapsuuteni ajan meillä kylässä vähintään kaksi kertaa vuodessa, muttei koskaan lentäen, vaikka junamatka Rostovista Helsinkiin kestää yli kaksi vuorokautta. Nyt kun minulla on ollut siihen varaa, olen lennättänyt häntä mm. Italiaan ja Lontooseen, eikä omatuntoni kolkuta. Verrattuna saman ikäiseen suomalaiseen, joka on saattanut lennellä vuosikymmenten ajan, on mummollani mielestäni moraalisesti huomattavasti suurempi oikeus lentää.

Palatakseni yllä mainittuun nationalismiin, joistain lentämisen ympärillä käydyistä keskusteluista tulee ikävästi vähän sellainen fiilis, että nyt kun tietyn ikäiset länsimaalaiset ovat saaneet matkustella tarpeeksi, voidaankin lentämiselle laittaa stoppi. Juuri kun lentomatkailu alkaa viimein olla myös muiden kuin meidän ulottuvilla, ehdotetaan lentorajoituksia tai ainakin mojovia hinnankorotuksia. Joku voi tietysti väittää, että on havahtunut ilmaston tilanteelle vasta nyt, kun omat unelmamatkat on tehtynä, mutta se on aika väsynyt tekosyy: ilmastonmuutoksesta on puhuttu aktiivisesti ainakin omista ala-asteajoistani alkaen.

Silti, tämäkään ei toimi oikeutuksena omalle lentelylleni. Vaikka vietinkin ensimmäiset vuoteni länsimaisella materialistisella mittarilla varsin köyhästi ja täten myös hyvin ilmastoystävällisesti, olen tämän vuoden aikana lentänyt kerran Vietnamiin, kerran Hong Kongiin ja kaksi kertaa San Franciscoon. Tämä on tuplasti enemmän kaukomatkoja kuin kaikkina edellisinä vuosina yhteensä. Ei ihan mutta en ole saanut lentää tarpeeksi -kamaa, vaikka tietysti aika kaukana joidenkin himoreissaajien lukemista.

Toisaalta (ja tämä olkoon neljäs syy), kovasta lentomäärästäni huolimatta hiilijalanjälkeni jää selkeästi alle suomalaisten keskiarvon. Sitran testissä sain tulokseksi alle viisi tonnia, kun keskivertosuomalaisen kasvihuonekaasupäästöiksi on laskettu 11,5 tonnia vuodessa (luku vuodelta 2010).

Oma suhteellisen alhainen lukuni on pitkälti sen ansiota, että teen muita asioita ilmaston hyväksi – en omista autoa tai edes ajokorttia, hoidan suurimman osan matkoistani kävellen, käytän edelleen suurinta osaa teini-ikäisenä saamistani vaatteista, enkä ole ikinä tupakoinut, juonut kahvia tai harrastanut humalahakuista juomista. Asun pienessä ekosähköllä lämpeävässä asunnossa suurkaupungin keskustassa, ja olemme asennuttaneet kotimme hanoihin matalavirtauspäät (nyt viedään sädekehän kiillotus ihan uudelle tasolle :D). Kaikkein suurin ekotekoni on varmasti se, että onnistuin viime vuonna vihdoin monen vuoden yrittämisen jälkeen siirtymään täysipäiväiseksi kasvissyöjäksi: tutkimukset ovat toistuvasti osoittaneet, että liha- ja maitotuotteista luopuminen on paras ja tehokkain tapa vähentää omaa vaikutustaan ilmastonmuutokseen.

Niin ihanalta – ja itserakkaalta – kun omien hyvien tekojen luetteleminen tuntuukin, ilmaston kanssa ei kuitenkaan oikein voi käydä kauppaa tyyliin “jos en syö tätä pihviä, voisinko lähteä ensi viikolla lomalle?“. Ehkä suurin vika tämänhetkisessä ilmastokeskustelussa onkin se, että se tuntuu usein kaupankäynniltä – varsin epäreilulta sellaiselta.

Kun ottaa huomioon, miten paljon enemmän asuminen, lihansyönti ja autoliikenne saastuttavat, tuntuu ainakin Suomessa käydyn keskustelun fokusoituminen lentoliikenteeseen vastuun vierittämiseltä muiden niskoille oikeiden ratkaisujen etsimisen sijaan. Mieleen tulee väkisinkin miljoonia eurooja maataloustukina nostava pankkiiri puhumassa  yksinhuoltajaäitien tukien lakkattamisen puolesta, tai puolustuskyvyttömien eläinten tappamista oman nautintonsa vuoksi puolusteleva lihansyöjä kritisoimassa vegaanien avocadoja.

Tällainen argumentaatio on vain huvittavaa, mutta joskus vastaan tulee suoranaista julmuutta. Kun esimerkiksi useamman lapsen äiti vaatii kovaan ääneen, että mahdollisesti lapsettomuudesta kärsivän lapsettoman sinkun pitäisi välttää matkustamista lasten tulevaisuuden tähden samalla kun tilastot näyttävät, että yhden lapsen hankkiminen saastuttaa vuodessa monen kymmenen kaukolennon verran, on kyse sen tason kylmyydestä ja itsekkyydestä, että niskavillani nousevat pystyyn.

Monissa asiallisissakin keskusteluissa on noussut esiin karikatyyrimainen kommuunissa asuva vegaani, joka luulee olevansa hyvä ihminen mutta suhaa itse lentokoneella Berliiniin avocadoaamiaiselle. Sitten lasketaan ryhmässä tämän hypoteettisen vegaanin giganttista ilmastojalanjälkeä ja onnitellaan itseä siitä, ettei ainakaan matkustella yhtä paljon. Näissä keskusteluissa tuntuu kärjistettynä olevan vain yksi pointti: ihmisten, joiden ainoa “ilmastosynti” on lentäminen, pitäisi pyrkiä kohti nollapäästöjä jotta keskivertojaska voisi jatkaa lasten kuskaamista harrastuksiin autolla, syödä sunnuntaisin pihviä ja asua sadan neliön kodissa kylmässä Suomessa.

Ehkä tärkein syy syyllisyyden hiipumiseen onkin ilmastokeskustelun tekopyhyys. On oikeasti vaikea tuntea syyllisyyttä lentämisestä niin kauan, kun syytteet tulevat ihmiseltä joka syö lihaa, asuu isossa kämpässä, pitää kotinsa sisälämpötilan yli 20 asteessa, ajaa autoa, tupakoi tai juo kahvia.

Totuus on kuitenkin, että maailmassa on myös paljon raittiita ja savuttomia, ahtaasti asuvia ja kahvia vältteleviä ajokortittomia vegaaneita, jotka kaiken muun hyvän lisäksi välttelevät matkustamista. Heihin verrattuna käyttäydyn itsekkäästi, enkä voi puolustella sitä tarha-ajoilta tutuilla mutku toikin -argumenteilla (joita en for the record muista oikeasti käyttäneeni edes tarhassa).

Ilmastokeskustelun typeryys tai ristiriitaisuus ei muutenkaan ole hyvä syy viitata omien tekojen seurauksille kintaalla. Meillä on yksi, yhteinen planeetta. Ilmastonmuutoksen päästessä kunnolla vauhtiin on turha yrittää selitellä, että tämän ei pitäisi koskea minua – teinhän tässä, tässä ja tässä asiassa oikein. Toisaalta on huomattavaa myös, että ennusteiden mukaan ilmastonmuutos tulee ainakin aluksi näkymään eniten niillä alueilla, joissa yksilöiden hiilijalanjälki on matala jo nyt – maailmanlaajuinen epätasa-arvo näkyy myös tässä asiassa, ja siksi meillä Lännessä asuvilla on erityisen suuri vastuu ilmastonmuutoksen hillitsemisessä.

Mitä sitten aion tehdä oman lentämiseni suhteen? En tiedä vielä – tämä on asia, jota minun tulee miettiä ajan kanssa, ja josta postaan varmasti tulevaisuudessa lisää. Sen kuitenkin tiedän, että toivoisin aiheesta käytävän keskustelun perustuvan ennen kaikkea faktoille ja vastuun reilulle jakaantumiselle – ei vain suomalaisella, vaan ennen kaikkea globaalilla tasolla. Tähän on vielä pitkä matka.

Postauksen kuvituksena kuvia junalla, laivalla ja pyörällä tehdyistä matkoista.

Mitä ajatuksia aiheesta herää siellä puolella ruutua? Tunnetko syyllisyyttä lentämisestä?

Keskustelua voi jatkaa kommenttiboksin lisäksi Instagram-tililtäni, @lizainlondon. Uusista postauksista saat kätevästi tiedon myös FacebookissaBloglovinissa ja Blogit.fi-palvelussa.



15 thoughts on “Ilmastokeskustelun ongelmakohdat, tai miksi en tunne syyllisyyttä lentämisestä”

  • Minäkään en ole ajatellut menettää yöuniani lentämiseni takia. En vaikka meillä on autokin.
    Kesämökkiä ja lapsia ei kuitenkaan ole ja siinä missä monet nykyisin lentävät viimeistään 18-vuotiaasta asti “koko ajan”, niin omalta osaltani oikeastaan edes aloitin lähempänä 40. ikävuottani – sitä ennen iso osa lomista meni purjehtiessa ja tankillinen polttoainetta satamasta lähtöihin ja saapumisiin saattoi riittää koko kuukauden kesäloman. Joten ajattelin lentää vielä sen, mitä kunto sallii – loppuu se kuitenkin tai ainakin vähenee osaltamme luultavasti seuraavan vuosikymmenen jälkeen.
    Lisäksi yksilön vaikutusmahdollisuudet ovat pienet verrattuina yhteiskunnan päätöksiin koskien rakennusten lämmitystä ja liikennettä, joten jos nyt vaikka politiikot ensin tekisivät asialle jotain, siis sille 95-prosentille, jos lentoliikenteen osuus on se korkeintaan 5%.

    • Kiitos kommentista, Pirkko!

      Erittäin hyvä pointti tuo yksilön vs yhteiskunnan (ja yritysten) vaikutusmahdollisuudet. Toki yksilöt voivat vaikuttaa jälkimmäisiin äänestys- ja kulutuskäyttäytymisellä, mutta tätäkin taustaa vasten keskustelu on keskittynyt liikaa yksilön valintoihin (ja valintojen sisällä vielä niihin vähemmän saastuttaviin).

      Ylipäätään pidän potentiaalisesti ongelmallisena tilannetta, joissa yksilöiden pitää selitellä omia valintojaan ulkopuolisille – vaikka tein sitä itse juuri tässä postauksessa 😀 Tulee mieleen esimerkiksi surullisenkuuluisa muovipilli-keskustelu, jossa muovisia pillejä vamman vuoksi tarvitsevat henkilöt joutuivat selittämään aiheesta mitään tietämättömille ihmisille, miksi tarvitsevat niitä.

  • Minustakin on hyvä, että ilmastoasiat otetaan keskusteluun, mutta monet keskustelut on menneet enemmänkin syyttämiseksi kuin keskustelemiseksi. Ja se ahdistaa minua todella paljon, sen vuoksi en edes halua osallistua koko ilmastokeskusteluun. Pyrin omilla toimillani kohtuuden rajoissa hillitsemään ilmastonmuutosta, mutta en halua puhua niistä teoista, sillä tuntuu, että joku keksi niistäkin syyllistämistä. Pitäisi toimia kuitenkin toisin.

    • Ymmärrän hyvin – mietin itsekin kaksi kertaa, viitsinkö edes sohaista tätä mehiläispesää. Koen myös erityisen ongelmallisena sen, että ihmiset laskevat muiden päästöjä omiensa sijaan – se vie keskustelun helposti sivuraiteille. Kiitos kommentistasi!

  • Mulla ei ole tähän postaukseen muuta lisättävää, kuin aamen.

    Tunnen tietynlaista huonoa omaatuontoa siitä, että lennän työni puolesta paljon ja en voi esimerkiksi suurestikaan vaikuttaa siihen, millaisilla lennoilla kohteeseen lennän. Hinta määrää pitkälti lennot.

    Olen ollut innokas kestävän matkailun opiskelija yliopistolla, mutta nyt viimeisten kuukausien syyttelyiden, morkkisteluiden ja jeesusteluiden jälkeen alan myös olla melkoisen kyllästynyt koko aihepiiriin. Tätä vielä buustaa “asiantuntijat” jotka laukovat mustavalkoisia ” mutu-totuuksia” asiaan liittyen. Ihmiset voisivat mielestäni keskittää tämän energiansa omiin isoihin ja pieniin valintoihinsa arjessa.

    Lentomatkailu kehittyy jatkuvasti ja se tulee pysymään osana tulevaisuutta. Lentomatkailu on pahasta, mutta se on oikeasti tässä ilmasto-ongelmassa vain jäävuoren huippu, eikä se pääpahis.

    • Kiitos paljon, Eveliina – ihana kuulla, että muutkin ovat samoilla linjoilla!

      Mutu-asiantuntijuus huolestuttaa tässä keskustelussa minuakin, samoin se, että osa keskustelijoista keskittyy omien päästöjensä laskemisen ja vähentämisen sijasta/lisäksi syyttelemään muita. Toki molemmat ovat inhimillisiä ilmiöitä, mutta ilmastoon liittyvien päätösten olisi tärkeä perustua faktoihin.

      Lentomatkailun kehittyminen on omissakin toiveissa – ilmeisesti ainakin Norjassa ollaan kovaa vauhtia kehittämässä sähköllä liikkuvaa lentokonetta Euroopan sisäisiin lentoihin. Tämä olisi aivan huippua – peukut pystyssä!

  • Sitran testin ongelma on niputtaa kaikki +30 h tuntia lentävät yhteen, vaikka jotkut lentäisivät siitäkin vielä tuplat. Laskin nuo sun lennot Myclimaten laskurilla uusiksi (yhdensuuntaisina) ja niistä jo tuli 7,1 kg. Luulisin siis että Sitran testi on nyt tuudittanut sut vähän turhaan luuloon siitä ettei lentojesi päästöt olisi huimia. Kannattaa vertailla laskureita. Jos lensit jokaisen noista mainitsemistasi lennoista roundtrippinä niin se tuplaa tietysti mainitsemani summan.

    • Hei Minna, kiitos kommentista.

      Olen vertaillut useampia suomalaisia ja kansainvälisiä laskureita – mainitsin tässä Sitran testin siksi, että se on ollut pinnalla viime aikojen keskustelussa. Kaikissa testeissä on toki omat ongelmansa: mainitsemasi lentojen cappaamisen lisäksi Sitran testi jättää pois myös muutaman muun saastutuslistojen kärkipaikoilta löytyvän valinnan, jotka osaltaan nostavat monen suomalaisen hiilijalanjälkeä. (Suomalaiset testit eivät ole minun kohdallani muutenkaan kovin tarkkoja, koska asun ulkomailla.)

      Aivan oma kysymyksensä on se, miten luotettavia testitulokset ovat alun alkaenkaan: ihmisten on tapana ihan tiedostamattakin kaunistella tällaisissa kyselyissä vastauksia sosiaalisesti hyväksytympään suuntaan. Jos kuitenkin hyväksymme laskurit niiden puutteista huolimatta hyväksi joskin suuripiirteiseksi tavaksi mitata päästöjä, omalla kohdallani työmatkoihin liittymättömät lentoni ovat tänä vuonna juuri 30 tunnin pintaan. Sitran testissä lukuni ei mainitsemastasi syystä muutu, vaikka lisäisin mukaan työlennot.

      WWF:n laskurissa ero on kuitenkin huima: ilman työlentoja (eli pelkät lomalennot mukaan luettuna) käytän 87% tavoitepäästöistäni, työlentojen kanssa yli kaksi kertaa enemmän. WWF kehottaa kuitenkin jättämään työmatkat laskematta, sillä ne eivät kuulu omaan hiilijalanjälkeen.

      Toki on hyvä kyseenalaistaa se, voiko työmatkat oikeasti hyvällä omallatunnolla jättää laskuista pois, työpaikan vaihtaminen kun on ainakin teoriassa mahdollista monelle meistä. Ja toisaalta, ammatilla on tässä varmasti väliä – harva valittaisi lääkäreiden työhön liittyvistä lennoista, mutta esimerkiksi markkinointi- tai finanssialaan liittyvä lentomatkailu on monelle eri juttu. Ja sitten taas: jos vaadimme ihmisiä vaihtamaan työpaikkoja ilmaston nimiin, voimmeko samasta syystä vaatia heitä vaihtamaan myös asuinpaikkaa? Vai mielletäänkö asumiseen liittyvät valinnat sen verran henkilökohtaisemmiksi, että niihin puuttuminen ei olisi reilua?

      Tämä vuosi on osaltani ollut poikkeuksellinen niin työ- kuin lomalentojen puolesta – esimerkiksi edellisvuoden luvuksi sain kaikki työ- ja lomalennot mukaan laskettuna (15-30h) Sitran laskurissa 3300 kg. Kuten postauksestakin toivottavasti tulee esille, en kuitenkaan ole tällaisen kaupankäynnin suuri ystävä. Pidän ongelmallisena myös sitä, että ihmiset laskevat muiden hiilijanaljälkeä sen sijaan, että keskittyisivät omaansa. Perusongelma pysyy kuitenkin samana: Länsimaalaiset saastuttavat, muut kantavat seuraukset.

  • Tunnen jossain määrin syyllisyyttä lentämisestä, en kuitenkaan varmaan sen vertaa, että se saisi lentämistäni hirveästi vähentämään. Inhoan lentämistä sen verran, että jos vaikka junalla järkevästi pääsisi paikasta toiseen, sen valitsisin. Tämä ilmastokeskustelu on välillä tuntunut edellä mainitsemistasi syistä ärsyttävältä, mutta tärkeä ja hyvä juttu siinä on se, että siitä puhumalla asia pidetään valokeilassa ja toivottavasti sitä kautta päättäjätkin kiinnostuvat tekemään jotain. Toivon, että keskustelun myötä isommalla taholla aletaan tehdä päätöksiä, joilla jollain tapaa asiaan puututaan. Olen vähän Riku Rantalan aiheeseen liittyvän tekstin kannalla, eli planeettaa ei enää pelasteta yksilön päätöksillä, päättäjien täytyy pistää ihmiset ruotuun. Toki yksittäisten ihmisten silti täytyy tehdä parhaansa, eri asia vaan että tuleeko niin tapahtumaan isossa mittakaavassa. Toivotaan, että keskustelun myötä nyt jotain sysäystä kohti muutosta tapahtuisi.

    • Meillä on selkeästi aika paljon samoja mietteitä tän asian tiimoilta – itse asiassa “en tykkää lentämisestä” oli alun perin yksi syistä omalla listallani. Se tippui editointivaiheessa pois muutaman muun kanssa jottei postaus olisi venynyt tämän pidemmäksi, mutta luulen ymmärtäväni hyvin mitä tarkoitat.

      Tai ehkä en tykkää on vähän väärin sanottu – olen äärimmäisen kiitollinen siitä, että olen saanut nähdä maailmaa lentämisen avulla ja kaikesta siitä hyvästä, mitä lentäminen on ylipäätään ihmiskunnalle tuonut. Pidän lentämistä kuitenkin sen verran stressaavana, että valitsen juna- tai harvemmin laivamatkat sen sijasta aina kun suinkin mahdollista. Tämän keskustelun myötä olen tosin oppinut, että laivareissu saattaa saastuttaa samalla matkalla lentokonetta enemmän – taas yksi osoitus siitä, miksi ilmastokeskustelu tarvitsee faktoja mutuilun sijaan.

      Kiitos paljon kommentista!

  • Hyvää mietintää aiheesta, toki kaikkialla on oma tilanne ja syyt matkustaa tai olla matkustustamatta lentäen. Itse en ole vähentänyt lentämistä, mutta tosiaan se on vain yksi osa isompaa kysymystä ja toki omilla teoilla on vaikutusta, mutta en koe että jonkun satunnaisen matkan lentämättä jättäminen olisi suuri ekoteko.

  • Ongelman ydin on juuri tässä, kuten kirjoitit: “Ehkä tärkein syy syyllisyyden hiipumiseen onkin ilmastokeskustelun tekopyhyys. On oikeasti vaikea tuntea syyllisyyttä lentämisestä niin kauan, kun syytteet tulevat ihmiseltä joka syö lihaa, asuu isossa kämpässä, pitää kotinsa sisälämpötilan yli 20 asteessa, ajaa autoa, tupakoi tai juo kahvia.”

    Keskustelu on matkablogeissa mennyt vähän kaikkein oleellisimmasta asiasta sivuun, eli olemme keskittyneet lentämisen demonisointiin, Kyse on kuitenkin siitä, että jos ilmastonmuutosta halutaan yrittää edes hidastaa, ja estää massiivisten ilmastopakolaisvirtojen vaellus etelästä pohjoiseen elinkelvollisen ympäristön perässä, on meidän muutettava kulutustottumuksiamme merkittävästi. Kaikkia muitakin kuin vain lentämistä. Lentämiseen on vaan niin helppo tarttua, sillä se on aika usein turhaa. Mutta ei toki aina. Mutta niiden välttämättömienkin lentojen pitäisi olla merkittävästi nykyistä kalliimpia. Ei voi olla oikein ja kohtuullista, että lentäminen Eurooppaan on saman hintaista kuin menolippu junalla Helsingistä Ouluun!

    Ilmasto on aina muuttunut, ja uusi jääkausi tulee. Varmuudella. Mutta sen ei tarvitsisi tulla ihan näin nopeasti.

  • Erittäin hyvää pohdintaa. Minulle lentäminen on varmaan yksi suurimmista helmasynneistäni, kun muuten pyrin elämään melko ekologisesti – olen ollut kasvissyöjä 20 vuotta, en aja autoa, pyrin välttämään turhaa shoppailua ja kertakäyttökulttuuria, kierrätän jne. Lentelyäni ei kuitenkaan voi oikein puolustella, se on puhdasta hedonismia. Maltalta ei muutenkaan pääse junalla minnekään eikä juuri lautallakaan, joten lentäminen on melkeinpä ainoa vaihtoehto päästä mihinkään. Vaikka tunnenkin syyllisyyttä melkein kaikesta, lohdutan itseäni sillä, että en ainakaan aio lisääntyä ja näin ollen säästän luonnonvaroja ainakin yhden ihmisen verran.

  • Ah kiitos Kiina, syöksi mun kommentin jo muutaman kerran bittiavaruuteen…Hyvä kirjoitus ja hyviä argumentteja! Paljon samoja ajatuksia kuin mitä itse pohdin omassa kirjoituksessani. Todella toivon, että keskustelu siirtyisi monipuolisempaan ja käytännön tekoihin keskittyvään vuoropuheluun (sen ainaisen toisia syyttelyn ja omien tekojen oikeutusten sijaan.) Kuten hyvin toteat, ja itsekin ajattelen, niin ilmastoasiat eivät ole sellaisia mitkä olisivat kaupan.

  • Ei lity lentämiseen, mutta tavaran kuljettamiseen. Vaikka lentäminen ja lihansyönti on isoja saastuttajia (lihansyönti ihan kärjessä tietysti) niin harvemmin olen kuullut puhuttavan aiheesta, joka töissä nousi esille. Että 16 maailman suurinta rahtilaivaa saastuttaa saman verran kuin kaikki maailman autot. Kaupallisia aluksia on maailmassa joidenkin arvioiden mukaan yli 50 000 . Toki se, että se yhden ihmisen avocado kuljetetaan Meksikosta Eurooppaan ei ole paljon, mutta kun aletaan miettiä ihan mitä kaikkea laivat kuljettaa niin olen itse ainakin alkanut suosia kotimaista ja ostanut vuoden aikana muistaakseni kaksi paitaa ja kahdet kengät. Just mietitään kaverin kanssa, että lentääkö Lappiin 1,5h (114€) vai mennäkö junalla 12h (200€). Taidan kääntyä lentämisen puoleen vaikka junassa onkin tunnelmaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *