Viiden tunnin välilasku Dublinissa piti sisällään paljon teetä, vierailut Trinity Collegessa ja Temple Barissa sekä ajatuksia matkailuboikottien tekopyhyydestä.
Toissa viikolla saimme heittää hyvästit helteille (nähdään taas pian, joohan?) – parin San Franciscossa vietetyn viikon jälkeen oli aika palata takaisin kotiin. Edullisten lippujen ja vähän myös maabongailuhaasteeni innoittamana päätimme lentää Lontooseen Dublinin kautta (yleensä suosimme ympäristösyistä suoria lentoja, mutta tällä kertaa välilasku säästi satoja puntia per matkustaja). En ollut ikinä käynyt Irlannissa, ja poikaystäväni viimeisimmästä reissustakin oli jo viitisen vuotta aikaa, joten odotimme molemmat välilaskua suurella innolla.
Siinä vaiheessa kun kymmenen tunnin lentomatkan jälkeen laskeuduimme Dublinin kentälle, oli innostus ehtinyt vähän laantua. En ollut aikaeron vuoksi saanut nukuttua koneessa juuri lainkaan. Olin myös varsin nälkäinen, koska kasvisruoka oli loppunut lennolta kesken ja meille oli jouduttu tarjoamaan eioota (tervetuloa vuoteen 2018, AerLingus..). Lento oli myös jonkun verran myöhässä, ja suunnittelemamme seitsemän tunnin sijasta meillä olisikin vain viisi tuntia aikaa tutustua kaupunkiin. Pahinta oli kuitenkin se, että aloin itse nälän, väsymyksen ja flunssan vuoksi olla aika huonovointinen. Miksi olinkaan ajatellut välilaskun olevan hyvä idea? syyttelin menneisyyden itseäni. Ei ehkä se kaikkein lupaavin alku kaupunkiin tutustumiselle…
Eikä jatkokaan ollut ihan paras mahdollinen. Meinasin nukahtaa lentokenttäbussiin, ja onnistuimme ajamaan pysäkkimme ohi. Ulos vihdoin astuessamme tajusimme, ettei meillä kummallakaan ollut tarpeeksi vaatetta päällä – Kalifornian lämmön jälkeen Irlannin nollakelit tuntuivat hyytäviltä. Onneksi sisäinen matkailijani nosti kuitenkin tässä vaiheessa päätään; olin yhdessä läntisen Euroopan mielenkiintoisimmista kaupungeista, maassa jossa en ollut koskaan aiemmin käynyt – flunssasta ja väsymyksestä viis, halusin tutustua Dubliniin. Niinpä kävimme hakemassa kahvilasta isot kupit vahvaa teetä, otin reippaasti lääkkeitä, ja lähdimme kiertämään kaupunkia.
Ensiksi päädyimme kauniiseen St. Stephens Green -puistoon. Se muistutti minua paitsi Lontoosta, myös Glasgow’sta, jossa asuin muutaman kuukauden kahdeksan (!!) vuotta sitten. Jonain kauniina kesäpäivänä olisin varmasti halunnut istahtaa puiston penkille kirjoittamaan runoja tai novelleja ihan jo kaupungin vahvan kirjallisuusperinteen nimissä. Tällä kertaa kiiruhdimme kuitenkin nopeasti eteenpäin Grafton Streetille, autoilta suljetulle kauppakadulle. Kuljimme rauhassa eteenpäin teetä hörppien ja söpöjä rakennuksia ihaillen, kunnes matkallemme tuli äkkistoppi.
Suoraan edessämme, puiston kaiteeseen kiinnitettynä, roikkui autonkokoinen kuva abortoidusta sikiöstä. Kyseessä oli ilmeisesti jonkun kansalaisjärjestön kannanotto aborttioikeutta vastaan ensi vuodelle suunnitellun kansanäänestyksen lähestyessä (lue aiheesta lisää täältä). Keino tuntuu vähintäänkin ylimitoitetulta kun ottaa huomioon, että Irlannin aborttilait ovat heittämällä koko Euroopan tiukimpia: abortti on Irlannissa laiton ellei raskaus uhkaa odottavan äidin henkeä, ja maassa tehtiin vuosina 2014-2016 yhteensä alle 80 (laillista) aborttia. Esimerkiksi raiskauksen seurauksena raskaaksi tulleet naiset tai vaikeasti sairaiden sikiöiden äidit joutuvat tällä hetkellä matkustamaan ulkomaille saadakseen tarvitsemaansa hoitoa.
Julistetta tuijottaessani en voinut olla miettimättä myöskään matkailuboikottien kaksoistandardeja ja länsisentrisyyttä. On kummallista, että esimerkiksi Venäjän nk. propagandalaki (jota tietysti sietääkin kritisoida) ja Yulinin koiranlihafestarit (joiden arvostelu taas on lehmiä, possuja ja kanoja popsivien länsimaalaisten suunnalta vähintäänkin tekopyhää) ovat saaneet niin suomalaisessa kuin kansainvälisessäkin julkisessa keskustelussa ja matkablogimaailmassa osakseen huomattavasti enemmän kritiikkiä kuin naisten oikeuksia surutta polkeva sekä näiden terveyttä ja henkeä uhkaava lainsäädäntö Suomen kanssa samaan unioniin kuuluvassa Irlannissa.
Pitäisikö turistien sitten boikotoida Irlantia? Koska en ole vakuuttunut matkaboikottien toimivuudesta enkä varsinkaan niiden reiluudesta, en ryhtynyt sellaiseen tässäkään tapauksessa. Sen sijaan jatkoimme matkaa Trinity Collegeen päin. Jos meillä olisi ollut enemmän aikaa, olisin halunnut käydä katsomassa kuuluisaa Kellsin kirjaa. Sen sijaan kiersimme kauniin kampusalueen ympäri ja suuntasimme sitten lounaalle.
Poikaystäväni oli bongannut Tripadvisor-suositusten perusteella lounaspaikaksemme Kilkenny Restaurant and Cafe -kahvilan yliopiston puistoa vastapäätä. Saimme pöydän suoraan ikkunan vierestä, ja seuraavat pari tuntia vietimme lähinnä siitä avautuvia maisemia ihaillen, lounasta syöden (plussaa monipuolisista kala- ja kasvisvaihtoehdoista!) ja teetä siemaillen. Tavallisesti en ehkä viettäisi suurinta osaa lyhyestä päiväretkestä kahvilassa istuskellen, mutta tällä kertaa rentouttava tauko tuli enemmän kuin tarpeeseen.
Kello viiden teen jälkeen suuntasimme takaisin lentokenttäbussille päin. Matkalla bongasimme sattumalta keskustasta Molly Malone -patsaan. Emmekä tietenkään voineet lähteä Dublinista näkemättä Temple Baria. Yöelämästään tunnettu alue oli erittäin vilkas jo alkuillasta, mutta tunnelma oli riehakkaan sijaan lähestulkoon suloinen kauniiden valaistusten ja romanttisten mukulakivikatujen ansiosta… ehkä ensi kerralla palaamme tänne koko illaksi! Kokonaisuudessaan välilasku Dublinissa onnistui alun hankaluuksista huolimatta hyvin, ja lähtisin mielelläni Irlantiin uudemman kerran.
Oletko käynyt Dublinissa? Mitä mieltä olet matkaboikoteista?
Minä löydän aika monesta maasta boikotoitavaa ja jos minä suunnittelisin matkoja erilaisten boikottien mukaan, niin minulle ei jäisi kovinkaan monta jäljelle, jäisikö yhtäkään. Suomestakin pitäisi lähteä pois, sillä kammottava turvapaikkapolitiikka ja kuolemanlennot. Minä olen erityisesti Venäjän ystävä ja tuppaan mainitsemaan, että sateenkaariväkeen kohdistuvia murhia tehtaillaan Yhdysvalloissa paljon enemmän kuin mitä ne kuuluisat Tšetšenian homot olivat ja joka vuosi. Yhdysvalloissakin minä olen asunut. Missä olenkin asunut tai edes käynyt, en ole ajatellut tukevani valtiota siellä, minähän olen anarkisti. Omissa Irlanti-postauksissani tarjoan kritiikkiä siitä, että Irlannissa on paljon kerjäläisiä eli sosiaaliturva on mitä ilmeisimmin hunningolla. Kun nyt olen anatkisti, niin pidän ihmisiä omien maittensa panttivankeina. Boikotoidaan sitten kussakin maassa sellaista, mikä tuota epäonnistunutta politiikkaa kannattaa. Vaikka kävin kirkoissa, niin pennin latia en antanut mihinkään lahjalaatikkoon katoliselle kirkolle. Minä olen muutenkin kirkkojen suuri kriitikko ja vihaan hihhejä eli ulkokultailijoita. Sellaiset krisselit, jotka elävät niin kuin opettavat tai sitten myöntävät, etteivät pysty siihen eikä vaadi muiltakaan, niin ei minulla niitä vastaan mitään ole.
Mutta siis joo, aika kivasti pyöritty Dublinissa silmät ummessa viidessä tunnissa. Ihmettelen, miten se on edes mahdollista.
Juuri tämä – jos boikotoisin jokaista maata, joka syystä tai toisesta boikotin ansaitsee, loppuisivat matkakohteet kesken aika pian. Allekirjoitan myös näkemyksen siitä, että matkustaminen ei automaattisesti ole tuen osoitus matkakohteeksi valikoituneelle valtiolle eikä etenkään sen politiikoille. Jos ajattelisin toisin, minun pitäisi muuttaa Briteistä pois saman tien, tämän maan hallitus kun ei todellakaan toimi oman moraalikäsitykseni mukaan esimerkiksi maahanmuuttajia tai kodittomia ihmisiä koskevassa politiikassaan.
Joo, yllätyin nyt tätä postausta kirjoittaessani itsekin siitä, miten paljon ehdimme kuitenkin näinkin lyhyessä ajassa tsekata, vielä väsymyksen ja flunssan painaessa päällä. Tässä auttoi kyllä Dublinin kompakti koko – kävelymatkat ovat tosi lyhyitä, ja tietysti myös valitsimme kohteet sen mukaan, että ne olivat lähellä toisiaan. Esimerkiksi Kilmainham Jail olisi kiinnostanut kovasti, mutta se oli vähän liian kaukana näin lyhyelle piipahdukselle. Toivottavasti ensi kerralla sitten!
Kiitos mielenkiintoisesta kommentista Stacy!
Mielenkiintoinen näkökulma ja hyvä kysymys. Itse ajattelen niin, että boikotit voivat tehdä myös hallaa paikallisille ihmisille, jotka ovat syyttömiä esim. hallitusten aiheuttamiin ongelmiin ja tuskin mikään maa on täysin ongelmaton. Eri asia sitten on, että missä vaiheessa turisteja käytetään hyväksi hallituksen propagandassa tms.
Kiitos Marja! Olen itsekin pitkälti samoilla linjoilla ja matkaboikoteissa eniten mietityttää juuri se, osuvatko ne kuitenkin tavallisiin ihmisiin valtaapitävien sijaan. Toki jokainen matkailija päättää itse, mihin matkustaa ja mihin ei omien kriteerien perusteella, mutta suuremman boikotin promoaminen voi olla ongelmallista ja myös tekopyhää, jos kuitenkin matkustaa muihin samoja tai pahempia juttuja tekeviin maihin.
Huh, ootte te kyllä rohkeita lähtemällä noinkin ”lyhyellä” välilaskulla kiertämään kaupunkia. Mä en tiedä pystyisinkö siihen itse, sillä ikinä ei tiedä mitä matkan varrella tapahtuu – unohtaako vaikka katsoa kelloa, onko se väärässä, juuttuuko ruuhkaan.. Huh. 😀 Toisaalta, Dublinissa juuri pari viikkoa sitten olleena kaupunkiin on helppo päästä lentokentältä, kaikki paikalliset ovat niin ystävällisiä että tekisivät varmasti kaikkensa jotta lennolle ehdittäisiin ja kaupunki itsessään on kävelijän unelma. 🙂
Mekään ei välttämättä menomatkalla oltaisi uskaltauduttu ulos, ettei oltaisi missattu jatkolentoa Kaliforniaan, mutta Dublinista Lontooseen saa lentoja niin halvalla, että koneesta myöhästyminen ei tässä vaiheessa olisi taloudellisesti ollut mikään hirveän iso juttu (vaikka turhaa säätöä se tietenkin olisikin aiheuttanut). Mutta pakko vielä täsmentää, että ne viisi tuntia oli aika siitä, kun pääsimme ulos Dublinin kentältä siihen, kun palasimme sinne illalla – sen päälle tuli vielä 1,5h tuntia kenttämuodollisuuksiin jne 😀 Ja aivan kuten sanoit, niin paikallisten ystävällisyys ja kaupungin kompakti koko auttoivat lyhyen piipahduksen onnistumista huomattavasti. 🙂
Paljon ehditte nähdä viidessä tunnissa, en kyllä ymmärrä miten onnistuitte siihen jetlagin ja kuvailemasi olotilan kanssa😉
Haha, ihmettelen kyllä itsekin – vaikka välilaskun aikana olin melkein pettynyt itseeni, ettei tehty enemmän, niin näin jäkikäteen ajateltuna ehdittiin kyllä tosi paljon! Asiaa tietysti auttaa se, että Dublin on tosi kompakti kaupunki, ja keskeisten nähtävyyksien välimatkat ovat aika lyhyitä.