Lontoon parhaat ilmaiset nähtävyydet: näin viihdyt Lontoossa pienellä budjetilla

Lontoon parhaat ilmaiset nähtävyydet: näin viihdyt Lontoossa pienellä budjetilla

Lontoolla on kalliin kaupungin maine, mutta Länsi-Euroopan suurin metropoli tarjoaa paljon mielenkiintoista tekemistä myös pienen budjetin matkailijoille. Kaupunki on täynnä ilmaisia kokemuksia ja käyntikohteita, ja matkakassaa todennäköisemmin vierailijan ongelmaksi muodostuukin valinnanvaikeus. Tässä postauksessa esittelen Lontoon parhaat ilmaiset nähtävyydet kävelykierroksista kirkkokonsertteihin, taidegallerioista puistopiknikkeihin ja maailmankuuluista museoista salattuihin helmiin.

Lontoon parhaat ilmaiset nähtävyydet: museoita joka makuun

Lontoon suosituin nähtävyys, lähes kuusi miljoonaa vierasta vuodessa keräävä British Museum on elämys, jota ei kannata jättää väliin. Kauniissa Bloomsburyn kaupunginosassa sijaitsevan museon kokoelmissa on yli 14 miljoonaa esinettä eri aikakausilta ja mantereilta: joukkoon kuuluvat esimerkiksi Rosettan kivi ja Pantheonin marmoriveistokset, joiden palauttamisesta lähtömaihin käydään aina silloin tällöin kiivaita keskusteluja. Omien suosikkien löytämistä voi helpottaa hakemalla matkaan Great Courtina tunnetun keskushallin infopisteissä jaettavan kartan tai osallistumalla ilmaisille eyeOpener-kierroksille.

Hyde Parkin läheisyydessä eteläisessä Kensingtonissa sijaitsee kolmen suuren koplana tunnettu kokoelma ensiluokkaisia museoita. Victoria and Albert Museum hämmästyttää vieraat laajalla ja monipuolisella kokoelmallaan: esillä on niin designia, kuvataidetta, keramiikkaa, veistoksia kuin valokuvataidettakin. Kivenheiton päästä löytyy kaksi lapsiperheiden suursuosikkia: seitsemän kerrosta tieteen eri aloille ja suurille kysymyksille omistava Science Museum sekä luonnontieteen ilmiöitä esimerkiksi dinosaurusten ja maanjäristyssimulaattorin kautta lähestyvä Natural History Museum.

Trafalgar Squaren laidalla komeileva National Gallery on taiteen ystävän ykköskohde. Kaunis rakennus kätkee sisäänsä töitä Giotton, Botticellin ja Rubensin kaltaisilta mestareilta ja tarjoaa vertaistaan etsivän katsauksen länsimaisen taiteen kehityskulkuun. Viereinen National Portrait Gallery on nimensä mukaisesti keskittynyt muotokuviin. Sen kronologisesti järjestettyjä saleja kierrellessä on hauska yrittää tunnistaa brittiläisiä suurmiehiä ja -naisia Elisabet I:stä Winston Churchilliin ja William Shakespearesta David Beckhamiin. Molemmissa gallerioissa järjestetään toisinaan hauskoja, kaikille avoimia piirrosiltoja, joissa allekirjoittanut pääsi viime vuonna luomaan oman tulkintansa Elisabeth I:n kuuluisasta muotokuvasta.

Brittiläisestä taiteesta kiinnostuneiden kannattaa suunnata myös sille omistettuun Tate Britaniin. Museosta liikennöi (maksullinen) vene Thamesin etelärannalla entisessä voimalarakennuksessa sijaitsevaan Tate Moderniin. Vuosituhannen vaihteessa avautunut museo kuuluu nykyisin kaupungin suosituimpiin nähtävyyksiin paitsi 1900-luvun alusta nykypäivään asti ulottuvien kokoelmiensa, myös vaikuttavan arkkitehtuurinsa vuoksi. (Arkkitehtuurin ystävien ja Harry Potter -fanien kannattaa kiinnittää huomiota myös museolta lähtevään siroon Millenium Bridgeen.)

Kaikki yllä mainitut, peruskokoelmiltaan ilmaiset museot järjestävät aika ajoin myös maksullisia ja yleensä varsin suosittuja erikoisnäyttelyitä. Viikoittain organisoitaviin myöhäisiltoihin, keskustelutilaisuuksiin ja esitelmiin on sen sijaan tavallisesti vapaa pääsy.  Jos haluaa tukea museoiden toimintaa ja auttaa pitämään ne ilmaisina, voi auloissa tai sisäänkäyntien yhteydessä seisoviin keräyslaatikoihin tiputtaa haluamansa lahjoituksen.

Lontoon parhaat ilmaiset nähtävyydet: pienemmät helmet

Edellä mainitut suuret museot tulevat monelle Lontoon-kävijälle tutuksi jo ensimmäisellä reissulla, mutta metropoli tarjoaa paljon uutta ja ilmaista nähtävää myös vanhoille tutuilleen. Museum of Londonin perusnäyttely kattaa kaupungin tarinan aina kivikaudelta nykypäivään asti. Yksi sen vetonauloja on hämmästyttävän aidon tuntuiseksi rakennettu viktoriaaninen kortteli, jonka katuja kulkiessaan on helppo kuvitella itsensä 1800-luvulle. Geffrye museum puolestaan kutsuu vierailijat retkelle brittiläisten sisustuksen historiaan: museon huoneet on sisustettu eri aikakausille tyypillisellä tyylillä 1600-luvulta alkaen. Museo on tällä hetkellä remontissa, mutta huikkaan blogin puolella, kun se avaa ovensa uudestaan.

The Building Centren ohessa sijaitseva pieni, mutta mielenkiintoinen näyttelytila keskittyy Lontoon uudisarkkitehtuuriin ja kaupunkimaiseman kehitykseen. Esillä on kiehtovien pienoismallien lisäksi paljon tietoa esimerkiksi rakenteilla olevista uudiskohteista. Yksi esimerkki onnistuneesta uudisarkkitehtuurista on Euston Roadille 1990-luvulla kohonnut British Library. Iso-Britannian kansalliskirjasto säilyttää kokoelmissaan muun muassa Magna Cartaa ja Leonardo da Vincin muistikirjaa ja järjestää myös säännöllisesti vaihtuvia näyttelyitä ajankohtaisista aiheista. Itselleni paikka on tuttu työtilana – tällaisissa puitteissa kyllä kelpaa naputella väitöskirjaa.

Upeassa historiallisessa rakennuksessa aivan Oxford Streetin kupeessa sijaitseva Wallace collection kätkee sisäänsä yhden maan tasokkaimmista taidekokoelmista. Myös monet pienemmät galleriat, kuten itäisen Lontoon Whitechapel Gallery ja pohjoisen Camden Art Centre, järjestävät ilmaisia tai edullisia näyttelyitä, tapahtumia ja illanviettoja. Ajantasainen ohjelmisto kannattaa tarkistaa kunkin gallerian kotisivuilta.

Lontoon parhaat ilmaiset nähtävyydet: kirkkoja, viheralueita ja näköalatasanteita

London skyline

Taidehallien kiertämisen jälkeen Lontoon lukuisat viheralueet houkuttelevat matkailijaa puoleensa. Keskustan ruhtinaallisten suurten puistojen, kuten Hyde Parkin ja Regent’s Parkin, lisäksi lontoolaiset viettävät mielellään aikaansa pienissä korttelipuistikoissa ja viihtyisillä puutarha-aukioilla. Lämpimän sään yllättäessä esimerkiksi Russel Squaren ja Soho Squaren nurmikot täyttyvät nopeasti piknik-koreista ja rantavilteistä. Pohjoisemmassa laaja Hampstead Heath palkitsee keskustasta kauemmas uskaltautuvat turistit loistavien ulkoilumahdollisuuksien lisäksi myös yhdellä Lontoon parhaista näköaloista.

Toinen vaikuttava ilmainen näköalapaikka löytyy kenties hieman yllättäen upean St. Paulsin katedraalin (joka ei ole ilmainen, mutta ehdottomasti käymisen arvoinen) vieressä sijaitsevan uuden ostoskeskuksen ylimmästä kerroksesta. Lasihissit kuljettavat vierailijan One New Changen kattoterassille, jolta on upeat näkymät Thamesin toiselle puolelle kohoavalle, Länsi-Euroopan pisimmän rakennuksen titteliä hallussaan pitävälle Shard-pilvenpiirtäjälle. Kenties vieläkin tehokkaammin katseen vangitsee aivan terassin vieressä majesteettisena maisemaa hallitsevan St. Paulsin häikäisevän kaunis kupoli.

Kuten yllä mainitsin, vierailu katedraalissa itsessään on Westminster Abbeyn tavoin turisteille maksullista (joskin täysin hintansa arvoista). Lontoossa on kuitenkin myös iso joukko pienempiä, todella kauniita kirkkoja, joihin on aina vapaa pääsy. Esimerkiksi Fleet Streetin St.Bridesin alakerrassa on pieni, mielenkiintoinen näyttely, jossa valotetaan kirkon ja sen alta Toisen Maailmansodan jälkeisissä kaivauksissa löytyneiden keskiaikaisten ja roomalaisten kerrostumien historiaa. Trafalgar Squaren laidalla sijaitseva St. Martins in the Fields järjestää lounasaikaan suosittuja ja ilmaisia klassisen musiikin konsertteja. Temple Church taas on tuttu Da Vinci-koodista. Kuten museoiden tapauksessa, voi myös kirkkoihin halutessaan jättää lahjoituksen seurakunnan toiminnan tukemiseksi.

Lontoon parhaat ilmaiset nähtävyydet - Temple Church

Perinteisten nähtävyyksien lisäksi Lontoossa kannattaa pitää silmät auki myös mitä erilaisimpien ilmaistapahtumien varalta. Näistä suosituin lienee Buckinghamin palatsin edessä käytävä, Changing of the Guardina tunnettu rituaalinomainen vahdinvaihto. (Jos kuninkaalliset kiinnostavat, kannattaa ehdottomasti tsekata myös tämä postaus!)

Hieman harvinaisempi spektaakkeli on maailmankuulun Tower Bridgen siltojen nosto. Tarkat nostoajat voi katsoa tästä linkistä.  Sillan vieressä komeilevasta Tower of Londonista kiinnostuneiden taas kannattaa ottaa osaa The Ceremony of the Keyes -tapahtumaan. 700 vuotta vanhan seremonian aikana linnoituksen kuuluisat Beefeater-vartijat lukitsevat sen portit yöksi perinteisin menoin. Osallistuminen on ilmaista, mutta liput kannattaa tilata hyvissä ajoin linkin takaa löytyviä ohjeita noudattaen. Tätä en ole vielä päänyt itsekään kokemaan, eli laita ehdottomasti minulle kokemuksia, jos onnistut nappaamaan liput!

Varsinaisia spektaakkeleita ovat myös lontoolaiset markkinat. Kuten museoita, niitäkin löytyy joka makuun: Borough market houkuttelee gourmet-intoilijoita ja Bridget Jones -faneja, Camden market edullisesta muodista kiinnostuneita turisteja. Nimenomaan turisteja – monet markkinat ovat joidenkin paikallisten harmiksi suuntautuneet yhtä enemmän matkailijoille. Tästä ja kovista ruuhkista huolimatta markkinoilla on näin paikallisenakin välillä kiva käydä. Omiin suosikkeihini kuuluvat  esimerkiksi Columbia Roadin sunnuntaiset kukkamarkkinat, joista olen kirjoittanut enemmän tässä postauksessa.

Maksa mitä haluat: Lontoon ilmaiset kävelykierrokset

Maksa mitä haluat -periaatteella toimivat kävelykierrokset ovat viime aikoina yleistyneet eri kaupungeissa. Lontoossa niitä on tarjolla erityisen laajasti, perinteisistä keskustakierroksista kummituskävelyihin. En ole vielä testannut eri järjestäjien kierroksia enkä siis uskalla suositella niistä yhtäkään, mutta olen kirjoittamassa aiheesta erillistä artikkelia. Jos olet osallitunut maksa mitä haluat -kierrokselle Lontoossa, olisi kiva kuulla kokemuksiasi kommenttiboksin puolella.

Ylipäätään, jos listalta puuttuu jokin sinne mielestäsi ehdottomasti kuuluva ilmainen nähtävyys, laita viestiä tulemaan, sillä päivitän postausta mielelläni. Kannattaa muistaa myös, että ilmaisten nähtävyyksien lisäksi Lontoo tarjoaa roppakaupalla erittäin edullista tekemistä – myös tästä on tulossa lähiaikoina oma postauksensa.

Hauskaa pienen budjetin lomaa Lontoossa!

Tämä postaus toimii Studying the World -blogin vuoden 2018 joulukalenterin neljäntenä luukkuma. Arikkelin vanhempi versio on julkaistu vuonna 2012 Lentovertailu.fi -sivustolla. Muut joulukalenteripostaukset löydät tämän linkin takaa. Saat niistä tiedon myös seuraamalla bligia InstagramissaFacebookissaBloglovinissa tai Blogit.fi-palvelussa



2 thoughts on “Lontoon parhaat ilmaiset nähtävyydet: näin viihdyt Lontoossa pienellä budjetilla”

  • Lontoo on kyllä sellainen paikka mihin ehdottomasti haluaisin päästä! Jos ja kun sinne joskus lähden niin palaan kylllä tähän postaukseen. 🙂 Loistavia vinkkejä !

    • Kiitos paljon Henna, ihana kuulla että tykkäsit vinkeistä! Ja Lontoosene kannattaa ehdotomasti lähteä jos vain tulee mahdollisuus, se on aivan mahtava paikka. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *