Madrid: kesämuistoja ja syyssuunnitelmia

Madrid: kesämuistoja ja syyssuunnitelmia

Kun viimeksi olin Madridissa, oli heinäkuu ja niin kuuma, että ihmiset kaatoivat kaduilla vesipulloista vettä päälleen. Me joimme jäähilejuoman toisensa perään ja pysyttelimme keskipäivän aikaan visusti sisätiloissa. Kerran lähdin kolmen aikaan kävelemään Palacio Realille Plaza Mayorin vieressä sijaitsevalta hotelliltamme, mutta jouduin kääntymään puolivälissä takaisin – liian kuuma.

Illat ja aamut sen sijaan olivat täydellisiä: tarpeeksi lämpimiä kevyimmillekin kesämekoille, tarpeeksi viileitä kaupungilla kiertelyyn. Söimme joka päivä aamiaiseksi suklaaseen dipattuja churroja ja lähdimme sitten tutustumaan Madridiin, joka yllätti meidät kauneudellaan ja tunnelmallisuudellaan. Lontoo on tehnyt minusta krantun, mutta Madridin kohdalla huomasin ajattelevani, että täällähän voisi joskus jopa asua.

Tällä viikolla lähden selvittämään, onko kaupunki yhtä ihana myös kylmällä säällä. Tai kovin kylmästä ei ehkä voi puhua – säätiedotusten mukaan luvassa on päivisin 15-19 astetta, eli kaupungilla kiertelyä on varmasti ohjelmassa tälläkin kertaa. Lisäksi ajattelimme käydä uudestaan museoissa, etenkin kun Pradoon on ilmainen sisäänpääsy iltakuuden ja -kahdeksan ja Reina Sofiaan seitsemän ja yhdeksän välillä. Toivottavasti tällä reissulla pääsen tutustumaan myös siihen Palacio Realiin (jonne EU-kansalaiset muuten pääsevät ilmaiseksi arkisin neljän ja kuuden välillä).

Onko teillä vinkkejä siitä,  mitä muuta Madridissa kannattaisi talvella tehdä? Entä osaatteko suositella kaupungista jotain kivaa kasvisruokaravintolaa? Gracias de antemano! 🙂

Ps. Jos haluat seurata matkaa livenä, klikkaa itsesi Instagram-tililleni. Muista myös blogin Facebook-sivu, josta saa hyvin tiedon myös suomenkielisistä uusista artikkeleista. (Bloglovin näyttää jostain syystä vain englanninkieliset postaukset).

 

Summer in Madrid

Kesä MadridissaKesä MadridissaChurroja Madridissa

Madrid kesällä



3 thoughts on “Madrid: kesämuistoja ja syyssuunnitelmia”

  • Madrid-postaukset kiinnostaa aina. Me ihastuttiin kaupunkiin viime vuoden lokakuussa, jolloin sää oli täydellinen. Aurinko sattui paistamaan kaikkina päivinä (heti lähtöämme seuraavana päivänä satoi ja oli jo paljon kylmempi), mutta ei ollut enää liian kuuma tallustella kaupungilla. Madridista tuli kieltämättä sellaiset vibat, että siellähän voisi jopa asua. Toisaalta kaipaisin varmasti vettä ympärilleni. Kulkeehan Madridinkin läpi joki, mutta me emme nähneet siitä vilaustakaan matkamme aikana.

  • Mulla myös kaksi kokemusta Madridista: ensimmäinen keskikesällä ja toinen uutena vuotena. Ja vasta toinen kerta madridilaisen ystäväni luona teki minuun vaikutuksen. Kesällä oli aivan liian kuuma kierrellä ja tehdä mitään kun heti tuli tuskainen hiki. Talvella käveltiin paljon ja sain paljon paremman kuvan kaupungista. Eli iso peukku Madridille talvella!

  • Madrid on kiehtonut itseä jo pitkään, mutta en ole saanut aikaiseksi mennä sinne. Täytyypä seurata postauksiasi siitä reissun jälkeen, niin voi ottaa kivoja vinkkejä vastaan jo valmiiksi. Itseä Madridissa kiinnostaisi eniten hengailu ruokapaikasta toiseen ja kaupungin pienpanimokulttuuri, sekä luonnollisesti jalkapallo paikan päällä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *