Salainen Pariisi: La Ville Lumièren vähemmän tunnetut helmet

Pariisi on aina hyvä idea, sanotaan – ja hyvästä syystä. Ihastuin Pariisin heti, kun pääsin 19-vuotiaana käymään kaupungissa ensimmäisen kerran… tai ehkä jo ennen sitä, Amelie-elokuvan ja ranskalaisten kirjailijoiden myötä. Oli miten oli, ihastus on vuosien saatossa vain kasvanut, ja nykyisin pyrimme kätevän junayhteyden ja edullisten majoitusvaihtoehtojen ansiosta vierailemaan Ranskan pääkaupungissa vähintään kerran vuodessa.
Ehkä juuri tästä syystä meiltä kysytään usein, mitä Pariisissa kannattaa tehdä ja kokea niiden tunnetuimpien turistikohteiden lisäksi. Kaupungin päänähtävyyksiä ei kannata aliarvioida: Eiffel-torni, Louvre ja Notre Dame ovat maailmankuuluja hyvästä syystä. Pariisi on kuitenkin myös paljon muuta: paikkoja, joita ei välttämättä löydy Tripadvisorin TOP 10 -listoilta, mutta jotka ovat hurmanneet meidät tunnelmallaan. Tämä postaus on omistettu niille – pidemmittä puheitta, on y va!

Canal Saint-Martin ei rehellisyyden nimissä ole mikään Pariisin best kept secret: kaunis kanaalialue löytyy nykyisin melkein joka opaskirjasta. En kuitenkaan voinut olla lisäämättä sitä listalle, sillä kyseessä on yksi ehdottomia suosikkipaikkojamme koko kaupungissa ja alue, jonka tarkistamme aina ensimmäisenä majoitusta etsiessämme. Täällä on paljon baareja, ravintoloita ja kahviloita, kaunista arkkitehtuuria ja ihana tunnelma. Iltaisin kanaalin varret täyttyvät viiniä juovista ihmisistä, ja iloinen puheensorina jatkuu pitkälle yöhön.
Jos viininjuonti ei jatkunut koko iltaa, on kanaalilta helppo suunnata aamukävelylle Coulee Verte Rene-Dumontille. Korotetulle, käytöstä poistetulle junaradalle rakennettu rauhallinen kävelyreitti on Pariisin ikioma High Line, tosin New Yorkin versiota vanhempi. Paikallisten suosima puisto soveltuu hyvin paitsi upeiden kaupunkimaisemien ihasteluun, myös kuntoiluun – muista pakata lenkkarit mukaan!

Mikäli viheralueet ja upeat näkymät kiinnostavat, kannattaa tsekata myös Parc des Buttes Chaumont. Kauniissa puistossa on paljon patsaita, korkeuseroja ja salaisia sopukoita, jonne piiloutua nauttimaan jostain lähiseudun lukuisista leipomoista ostettuja herkkuja.
Leipomoista puheen ollen, Du Pain et des Idees on yksi kaupungin parhaista. Tunnelmallisen kahvilan kroisantit ja leivokset ovat kuin pikkuruisia taideteoksia. Paikan charmia vain lisää se, että löysimme sen sattumalta etsiessämme suojaa äkilliseltä, meidät läpikotaisin kastelleelta sadekuurolta. Niin pariisilaista!
Vaikka postauksen tarkoituksena on esitellä Pariisin salaista puolta, en malta olla mainitsematta, että Pont de Bir-Hakeim on ehkä paras paikka ihailla Eiffel-tornin kuuluisaa valoshowta. Silta on myös itsessään erittäin kaunis. Paikalla tuntuu aina olevan vähintään kolme hääseuruetta jättimäisten kameroiden kanssa, enkä ihmettele miksi – kukapa ei haluaisi hääkuviensa taustalle tällaista näkymää?
Oma salainen suosikkini Eiffel-tornin ihailuun on kuitenkin Ballon Generali. Maahan metallivaijerilla kiinnitetty kuumailmapallo nousee noin 150 metrin korkeuteen Seinen rannalla, kolmen kivenheiton päässä kuuluisasta tornista. Se on myös paljon tavallista edullisempi tapa toteuttaa haaveet kuumailmapallokyydistä – parinkymmenen minuutin mittainen lento maksaa vain 12 euroa.
Onko meillä samoja lempikohteita? Mikä on sinun salainen Pariisi-suosikkisi? Seuraa blogia myös Instagramissa ja Facebookissa!
Kiitos hyvistä vinkeistä! Pariisi on ihana ja sinne pitää matkustaa aina tasaisin väliajoin. Pitää laittaa tämä postaus muistiin seuraavaa kertaa varten.
Kiitos paljon Aissa, ihana kuulla että postauksesta oli iloa. Pariisi on todella aivan ihana, ja joka kerta sieltä löytää jotain uutta ja mielenkiintoista!
Pariisi on ihana <3 Tarkoitus olisi ensi vuonna käväistä tässä suosikkikaupungissa ja mahtavaa saada vinkkejä hieman erilaisimmista paikoista. Ballon Generali varsinkin kuulosti sellaiselle, joka pitää käydä kokeilemassa. Teillä on kyllä ihanteellinen tilanne, kun Pariisi on niin lähellä että voi lähteä pikaisellakin varoitusajalla 🙂
Niin on! Lontoosta matka ei tosiaan kestä kuin kaksi tuntia ja Amsterdamista kolme, ja Dameista lippuja saa edullisimmillaan 35 euroa suunta, eli lähteminen on todella helppoa. Voin ehdottomasti suositella Ballon Generalia, se on aivan superhauskaa! 🙂
Tykkään tällaisista postauksista yli kaiken! Saa jotain uusia juttuja itselle tutusta kaupungista – tosi hyvä postaus!
Itselle Pariisissa on yksi ylitse muiden, ja se ei ole mikään salaisuus. Silti Pompidou-keskus on siellä mun juttu – rakastan modernia taidetta ja modernia arkkitehtuuria. Lisäksi tykkään näköalapaikoista ja sekin onnistuu samassa kompleksissa rullaportaiden yläpäästä. Mahtava paikka kaiken kaikkiaan 🙂
Kiitos paljon Rami, tosi kiva kuulla!
Oi, Pompidou-keskus on munkin listalla todella korkealla. Tykkään ihan kaikesta: näyttelyistä, näköaloista, rullaportaista, museokaupoista ja keskuksen edessä avautuvasta aukiosta jossa tuntuu aina olevan jotain hauskaa meneillään. Ihana paikka!