San Francisco: Auringonnousu laiturilla 39

San Francisco laituri 39

Tiedättekö ne hetket, joiden tietää jo niiden tapahtuessa jäävän elävästi mieleen? Ensimmäisen aamumme San Franciscossa oli juuri sellainen. Olimme väsyneitä kahdentoista tunnin lennon ja lyhyeksi jääneiden yöunien jäljiltä, mutta emme malttaneet olla heti herättyämme lähtemättä tutustumaan meille kummallekin uuteen kaupunkiin.

San Franciso tulisi toimimaan kotinamme seuraavan kuukauden ajan, ja kaikki tuntui jännittävältä: keltaiset liikennevalot, ilman täyttävä eukalyptuksen tuoksu ja tuulessa heiluvat palmut. Kaikkein eniten meitä kuitenkin jännitti Pier 39.

Ulkona oli vielä täysin pimeää, kun saavuimme puiselle laiturille, mutta tiesimme tulleemme oikeaan paikkaan – merileijonat eivät varsinaisesti ole maailman hiljaisimpia olioita, eivät edes keskellä yötä. Mitä korkeammalle aurinko nousi, sen paremmin laitureille vieri viereen ahtautuneet eläimet tulivat esiin ja sen vilkkaammiksi ne kävivät. Hetki hetkeltä selkeämmin näkyviin piirtyivät myös vasemmalla San Franciscon upea horisontti ja oikealla synkkä Alcatraz.

Olen aiemminkin kirjoittanut aikaeron hyötykäytöstä, ja se kannatti tälläkin kertaa. Jos jostain paikasta koko San Franciscosta voi puhua turismin keskuksena, niin Pier 39:stä, ja päivisin merileijonia saa usein kurkotella muiden turistien selkien takaa. Varhain aamulla olimme paikalla käytännössä keskenämme – me ja merileijonat. Kuukautemme San Franciscossa ei olisi voinut paremmin alkaa.

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *