Viikonloppuloma Pietarissa

viikonloppu Pietarissa

Suomalaiset käyvät usein päiväreissulla Tallinnassa ja minilomalla Tukholmassa. Yksi lähimatkailun helmistä on kuitenkin vielä suurelle yleisölle harmittavan tuntematon – tarkoitan tietysti Pietaria, viiden miljoonan ihmisen metropolia ja kulttuurikeskusta, jossa riittäisi tehtävää ja nähtävää vuosikausiksi.

Matkailun ilmastovaikutuksista on viime aikoina puhuttu paljon. Reissu Pietariin on parhaita ilmastoystävällisiä matkoja, jonka Suomesta käsin voi tehdä. Pietari on myös ainoa suurkaupunki, johon Suomesta pääsee parissa tunnissa ilman saastuttavia auto-, lento- tai laivamatkoja – matka Helsingistä Pietariin kestää Allegrolla vain reilut kolme tuntia.

Ilmastosta välittäminen ei kuitenkaan – todellakaan – ole ainoa syy suunnata Pietariin. Kaupunki on täynnä mielenkiintoista historiaa, upeita kulttuurikohteita, kaunista arkkitehtuuria, edullisia shoppailumahdollisuuksia ja superherkullisia ravintoloita, kuten saimme poikaystäväni kanssa huomata joulukuun alussa tekemällämme viikonloppumatkalla Pohjoisen Venetsiaan.  (Itselleni kaupunki oli tietysti tuttu jo ennestään, mutta poikaystäväni kävi nyt Pietarissa ensimmäisen kerran).

viikonloppuloma Pietarissa

REISSU PÄHKINÄNKUORESSA: PIETARI, VENÄJÄ

Mitä, missä, milloin?
Kaupunkiloma Pietarissa joulukuussa 2018.

Kesto: viikonloppu (pe-ma)

Missä yövyimme?
Kivassa kolmen tähden Hotel Kravtissa ihan Pietarin keskustassa. Hotelli oli siisti, lämmin, mukava ja tosi edullinen, ja voin suositella sitä. Kannattaa kuitenkin pyytää huone sisäpihan puolelle: vaihdoimme itse huonetta ensimmäisen yön jälkeen, kun läheisen yökerhon jumputusmusa oli valvottanut allekirjoittanutta aamuneljään asti.  Plussaa siitä, että kaikki tärkeimmät nähtävyydet (ja kivoimmat ravintolat) olivat kävelytäisyydellä.

Mitä teimme?
Kiersimme kaupunkia, kävimme kahdessa museossa (Ermitaasi ja Russian Museum), shoppailimme, istuimme kahviloissa ja fiilistelimme kaupungin tunnelmaa ja (ainakin minun tapauksessani) venäjän kieltä. Suurimman osan ajasta taisimme kuitenkin ihan rehellisesti sanottuna viettää ravintoloissa, ja Pietari jääkin Hong Kongin ja tietysti Rostovin lisäksi mieleeni vuoden parhaana ruokamatkakohteena.

viikonloppuloma Pietarissa

Kohokohtia:

Venäjä ja venäjä. Minusta on aina ihana päästä käymään Venäjällä ja puhumaan venäjää. Erityisesti nyt, kun Venäjästä ja valitettavasti myös venäläisistä puhutaan länsimaissa usein korostetun negatiivisesti, oli ihana viettää aikaa paikassa jossa venäläiset ovat enemmistönä. (Itse en tietenkään monikulttuurisen taustani ansiosta ole enemmistöä Venäjälläkään, vaikka monikulttuurisuus onkin siellä paljon yleisempää kuin Suomessa – mutta tämä on aihe vaatisi ihan oman postauksensa).

Asiakaspalvelu. Vanha stereotypia, jonka mukaan Venäjällä saa törkeää palvelua, elää edelleen monien mielessä. Onneksi sillä ei enää ole tekemistä todellisuuden kanssa. Itse asiassa olen saanut Venäjällä viime vuosina keskimäärin huomattavasti parempaa palvelua kuin vaikkapa Hollannissa (joka tosin on rehellisyyden nimissä sekin tunnettu kylmästä palvelukulttuuristaan) tai jopa Lontoossa. Tälläkään reissulla emme tavanneet yhtään epäystävällistä asiakaspalvelijaa. Sen sijaan monessa paikassa meitä kohdeltiin huomattavasti paremmin kuin mitä olisimme voineet odottaa (esim. meille järjestettiin joka kerta ravintolapöytä täpötäydestä ravintolasta vaikka emme olleet tehneet varausta, ostoksiamme tarjouduttiin säilyttämään kaupan takahuoneessa sillä aikaa kun kävimme museossa jne). A way to go!

Ravintolat. Pietari on varmasti yksi koko Euroopan parhaita ruokakohteita. Kaupungista saa herkullista, monipuolista ja edullista ruokaa toinen toistaan kiinnostavimmista ravintoloista. Tällä reissulla ihastuimme erityisesti georgialaiseen keittiöön, ja Khali-Hinkali -ravintolasta tuli matkan ajaksi kantapaikkamme. Itse asiassa viihdyimme siellä niin hyvin, että aloimme haaveilemaan matkasta Georgiaan… tai ainakin pikaisesta paluusta Pietariin. 🙂

viikonloppuloma Pietarissa

Parantamisen varaa?
Viisumivapaus, kiitos! Ymmärrän toki, ettei Venäjä voi yksipuolisesti myöntää EU-kansalaisille viisumivapautta, mutta ehkä viisumin hakemisesta voisi ainakin tehdä helpompaa ja edullisempaa. Tällä reissulla emme tarvinneet viisumia, koska kesän MM-kisoihin hankkimamme FanID oli edelleen voimassa. Jos Venäjälle lähteminen olisi aina näin helppoa, kävisin siellä useamman kerran vuodessa!


Tämä postaus on Studying the World -blogin vuoden 2018 joulukalenterin kahdeskymmenes luukku. Muut joulukalenteripostaukset löydät tämän linkin takaa. Saat uusista postauksista kätevästi tiedon myös InstagramissaFacebookissaBloglovinissa tai Blogit.fi-palvelussa.

8 kommenttia

  1. Mekin poikkesimme Allegrolla Pietarissa tänä syksynä ja voisin tosiaan kuvitella tekeväni sen toistekin, jos tuo viisumikuvio ei oli pienenä esteenä. Kaupunki oli kohteena muuten mukava, mutta taksihuijaukset olivat kyllä ihan omaa luokkaansa! Tosin emme suostuneet maksamaan hulluja pyyntöjä, mutta ei se riitely ole ihan kivaa. Joku taksisovellus olisi kai paikko ladata, jos tuolla aikoisi taksilla liikkua – mutta niistä taas, siis venäläisistä, on tätä nykyä varoiteltu niin paljon tietoturvasyistä, ettei ehkä sitäkään oikein voi tehdä 🙂

    1. Näin juuri – voisin hyvin käydä Pietarissa melkein jokaisen Suomen-reissun yhteydessä, jos ei tarvitsisi aina hakea viisumia erikseen. Me käytettiin Uberin appia niin nyt Pietarissa kuin kesällä Rostovissakin. Se toimi tosi hyvin, eikä siis tarvinnut ladata mitään uusia sovelluksia, suosittelen!

  2. Ah Pietari! Entinen kotikaupunkini on vallan hurmaava ! Pitäisikin taas hankkia vuosiviisumi sinne ja käydä useammin, edellisestä kerrasta kun on jo 4 vuotta aikaa.

    Ensikerralle suosittelen Hatchu Harcho ravintolaa, Hyvää herkut vievät kielen mennessään. Tosin niin käy melkein aina kaiken Georgialaisen ruuan kanssa!

    1. Ooh, lucky you! Voin vain kuvitella, miten hauska Pietarissa on asua 🙂 Mäkin olen miettinyt tuota vuosi- tai jopa monivuosiviisumia, mutta sen saaminen kuulostaa varsin hankalalta (tosin ehkä se olisi helpompaa nyt, kun olen tämän ja edellisen vuoden aikana käynyt Venäjällä kolme kertaa). Mitä kautta haet viisumin?

      Kiitos ravintolasuosituksesta, laitetaan ensi kerralla ehdottomasti testiin!

    1. Kannattaa ehdottomasti lähteä, niin helppo matka ja aivan upea kaupunki! Ja ympärilläkin vaikka ja mitä – me pysyttelimme tällä kertaa visusti keskustan alueella, mutta lähialueilla löytyy toinen toistaan kauniimpia kyliä, palatseja ja luontokohteita. Viisumi on tosiaan ikävä hidaste, tulisipa Venäjälle vaikka samanlainen viiden päivän viisumivapaus kuin Valko-Venäjälle… tiedän, että rajan lähellä asuvat suomalaiset saavat ilmeisen helposti moninkertaisia vuosiviisumeja, mutta näin Lontoossa asuvalle se ei oikein ole vaihtoehto :D.

  3. Siis ensi kerralla Suomen matkan yhteydessä on ihan pakko päästä Pietariin. On rikos, että koko elämäni asunut niin lähellä Lappeenrannassa enkä ole siellä käynyt. Yritin kovasti jo viime kerralla houkutella kavereita Pietariin, mutta halusivat mieluummin Tallinnaan, vaikka siellä on käyty joku sata kertaa. Ensi kerralla lähden vaikka yksin.

    1. Suosittelen ehdottomasti – teiltä pääsee vielä Pietariin niin helposti ja nopeasti, että parempaa lomakohdetta on vaikea keksiä. 🙂 Laita viestiä, jos tarvitset tarkempia matkavinkkejä!

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *