I have a guilty pleasure: väitöskirjan kirjoittamisen tauoilla katson usein (esimerkiksi tänään..) Youtubesta eri maiden The Voice -kilpailujen tuolijaksoja ja haaveilen että osaisin itse laulaa niin hyvin että voisin osallistua ohjelmaan . Tällä hetkellä odotan innolla uusia klippejä Venäjältä, jossa on parhaillaan menossa suositun sarjan kahdeksas kausi. Tällä kaudella olen pitänyt erityisesti kahdesta esityksestä. Ensimmäinen… Jatka lukemista The Voice Russia -esitysten parhaita paloja
Avainsana: venäjä
Viikonloppuloma Pietarissa
Suomalaiset käyvät usein päiväreissulla Tallinnassa ja minilomalla Tukholmassa. Yksi lähimatkailun helmistä on kuitenkin vielä suurelle yleisölle harmittavan tuntematon – tarkoitan tietysti Pietaria, viiden miljoonan ihmisen metropolia ja kulttuurikeskusta, jossa riittäisi tehtävää ja nähtävää vuosikausiksi. Matkailun ilmastovaikutuksista on viime aikoina puhuttu paljon. Reissu Pietariin on parhaita ilmastoystävällisiä matkoja, jonka Suomesta käsin voi tehdä. Pietari on myös… Jatka lukemista Viikonloppuloma Pietarissa
Kuudestoista luukku: Koukussa
Muutama vuosi sitten löysin korttipelit. Sitten vuorossa oli shuffleboard. Viime jouluna emme meinanneet saada tarpeeksemme jengasta. Tänä syksynä pelasimme iltakaudet Scrabblea. Nyt olen palannut lapsuuden suosikin pariin: viimeisen viikon aikana olemme poikaystäväni kanssa pelanneet varmaan 50 erää dominoa. Innostus sai alkunsa melkein viattomasti kymmenen jälkeen perjantai-iltana pietarilaisessa kellarikahvilassa, jonne olimme pysähtyneet iltateelle. Viereisessä pöydässä istuva… Jatka lukemista Kuudestoista luukku: Koukussa
Yhdeksäs luukku: Kulttuurieroja
Kuljemme poikaystäväni kanssa pitkin pietarilaista katua, kun huomaan erään talon seinässä keltaisen julisteen. Se on kuuluisasta neuvostoliittolaisesta Nu Pogodi -sarjasta, jota varmaan kaikki (1960-luvulla tai sen jälkeen) entisissä Neuvostomaissa syntyneet ihmiset ovat lapsuudessaan katsoneet. Kyseessä on Aku Ankan kaltainen klassikko, tosin omasta mielestäni huomattavasti viihdyttävämpi. Pysähdyn julisteen luo ja viiton poikaystäväni luokseni. – Katso, mikä… Jatka lukemista Yhdeksäs luukku: Kulttuurieroja
Hyvä me: 11 ikimuistoista matkaa 11 yhteisen vuoden varrelta
Juhlimme tällä viikolla poikaystäväni kanssa vuosipäivää. Yhteisiä vuosia on kertynyt jo 11 – se tuntuu samaan aikaan sekä käsittämättömältä että erittäin luonnolliselta. Hyvä me! Voisin kirjoittaa pitkälti siitä, miten kiitollinen olen teini-ikäiselle Liisalle hyvästä miesmausta tai miten paljon olemme yhdessä kasvaneet. Tällä kertaa haluan kuitenkin lähestyä aihetta vähän kevyemmin: muistellen yhtätoista ihanaa matkaa, jotka olemme… Jatka lukemista Hyvä me: 11 ikimuistoista matkaa 11 yhteisen vuoden varrelta
Kun unelmista tuli totta: tunnelmia Venäjän MM-kisoista #FIFA18
Viime kuun lopulla yksi viime vuosien tavoitteistani ja pienimuotoisista unelmistani tuli toteen: sain seurata jalkapallon maailmanmestaruusottelua livenä synnyinkaupungissani Rostovissa. MM-kisojen lähestyessä monilla oli epäilyksiä sen suhteen, miten Venäjä suoriutuisi kisaisännyydestä. Minulla ei: tiedän hyvin, miten kaunis maa on kyseessä ja miten vieraanvaraisia venäläiset ovat, joten arvasin, että kisat tulisivat sujumaan hyvin. Minäkään en kuitenkaan osannut… Jatka lukemista Kun unelmista tuli totta: tunnelmia Venäjän MM-kisoista #FIFA18
Donin Rostov: FIFA18-isäntäkaupunki ja Etelä-Venäjän helmi
Kädet ylös: kuka on viettänyt viime päivät tiiviisti ruudun edessä, MM-futiksen parissa? Minä ainakin! En yleensä seuraa jalkapalloa, mutta kansainväliset pelit kiinnostavat – ja tänä vuonna vielä tavallistakin enemmän, järjestetäänhän kisat Venäjällä. Eikä tässä vielä kaikki: yhtenä isäntäkaupungeista toimii rakas synnyinkaupunkini, Donin Rostov, joka isännöi kisojen aikana yhteensä viittä peliä. Donin Rostov (venäjäksi Rostov-na-Donu, englanniksi… Jatka lukemista Donin Rostov: FIFA18-isäntäkaupunki ja Etelä-Venäjän helmi
Matkatoiveita vuodelle 2018 – minne mennä tänä vuonna?
Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, sanotaan – ja matkailun kohdalla lisäisin vielä, että suunnittelu on puoli iloa. Nautin lomien suunnittelusta, kohteiden valinnasta ja opaskirjojen selailusta melkein yhtä paljon kuin itse lomailusta. Ei siis varmaan tule yllätyksenä, että minulla on tällekin vuodelle suunniteltuna muutama matka – mutta varattuna pyöreä nolla, haha! Oma maa mansikka Kuten edellisvuonna,… Jatka lukemista Matkatoiveita vuodelle 2018 – minne mennä tänä vuonna?
Matkavuosi Instagramissa & tarinat kuvien takaa
Kirjoitin viime viikolla yhteenvedon vuoden 2017 matkoista (click!). Reissuvuosi koostuu kuitenkin itse matkojen lisäksi myös tuhansista pienistä hetkistä, joista nykyisin yhä useampi tallentuu älypuhelimen syövereihin. Niistä pieni osa päätyy Instagramiin – mutta tarinat niiden takana jäävät kuitenkin usein kertomatta. Niinpä valitsin viime vuoden instagram-feedistäni joukon kuvia, joista haluan vielä sanoa muutaman sanan ennen tämän vuoden… Jatka lukemista Matkavuosi Instagramissa & tarinat kuvien takaa