Väitöskirjatutkijan lomailu: tuliko siitä mitään?

Väitöskirjatutkijan lomailu: tuliko siitä mitään?

Tänä vuonna aion pitää viisi viikkoa lomaa, julistin vuoden alussa rehvakkaasti diginomadius-postauksessani.

Tänä vuonna laitoin tavoitteekseni pitää täysin työvapaata lomaa saman verran, kun sitä on tavallisella brittityöntekijällä eli kokonaiset viisi viikkoa – katsotaan, pysynkö tavoitteessa.

Arvasin jo tuolloin, että haaste saattaa osoittautua hankalaksi. Olin oikeassa. Joulukuu on jo puolivälissä, ja olen tänäkin vuonna pitänyt vasta kaksi täysin työvapaata viikkoa: yhden keväällä Vietnamissa, toisen syksyllä Kreikassa.

Tämä saattaa kuulostaa rehvastelulta, mutta sitä se ei ole. Loman vähyydellä ei nimittäin todellakaan kannata kehuskella: tutkimukset ovat kerta toisensa jälkeen osoittaneet, että työhön käytetty aika ei automaattisesti korreloi tulosten kanssa ja että lomailu itse asiassa parantaa tehokkuutta. Ja mitä sitten vaikkei parantaisikaan – tärkeintä on, että se vaikuttaa positiivisesti työntekijöiden hyvinvointiin ja jaksamiseen.

Itse olen tässä mielessä hieman erilaisessa asemassa kuin suuri osa palkkatyöläisistä. Minun ei yleensä tarvitse istua hermoja raastavassa, kaikki uravalinnat kyseenalaistamaan saavassa aamuruuhkassa (okei, Suomessa asuville käsite ei välttämättä ole tuttu, mutta Lontoon metroon ruuhka-aikoina eksyneet tietävät varmasti, mitä tarkoitan). Voin valita työaikani itse ja työskennellä vaikka Hong Kongista, Barcelonasta tai San Franciscosta käsin. Voin käydä kaupassa ruuhka-aikojen ulkopuolella tai joogaamassa kesken päivän. Voin tehdä töitä aamutakissa keittiön pöydän äärestä tai siirtää toimistoni läheiseen kahvilaan koko päiväksi. Arkeni on nykyisin hyvin erilaista kuin esimerkiksi toimittajana, jolloin oli ihan tavallista kiitää aamuneljältä taksissa korkkarit päällä toimistoa kohti ja naputella samalla ensimmäistä päivän seitsemästä artikkelista.

Toisaalta väitöskirjan tekeminen on tietyiltä osin ns. normitöitä rankempaa. Rajat työn ja vapaa-ajan välillä ovat huomattavasti häilyvämmät, eikä oma projekti unohdu kokonaan edes lomalla. Toki sama pätee ainakin joltain osin myös toimittajan ammatissa, mutta esimerkiksi turisti-infossa kandiaikoinani työskennellessäni tilanne oli selkeästi erilainen – toki neuvoin kaupungille eksynyttä turistia myös vapaalla (kuten neuvovat muutkin), mutta muuten minun ei tarvinnut miettiä työasioita toimiston oven sulkeuduttua tai edes ruokatauoilla. Väitöskirjan kanssa tällaisten breikkien pitäminen unohtuu helposti.

väitöskirja lomat

Ymmärsin tilanteen ongelmallisuuden, kun poikaystäväni pyysi eräänä päivänä, että yrittäisin saada työt tehtyä ennen hänen kotiintuloaan. Meillä käy varsin usein niin, että istun koneen edessä naputtamassa muistiinpanoja vielä siinä vaiheessa, kun poikaystävä on jo kantamassa illallista pöytään. Se on äärimmäisen typerää ajankäyttöä: totta kai minun kannattaa pyhittää illat itselleni, perheelleni ja poikaystävälleni, ja rajoittaa työjutut työaikaan.

En kuitenkaan todellakaan halua valittaa – väitöskirjan tekeminen on äärimmäinen etuoikeus, josta olen kiitollinen joka päivä. Siihen liittyvät ongelmat – työ- ja vapaa-ajan sekoittuminen, kollegoiden puutteesta johtuva yksinäisyyden tunne – ovat suurelta osin ratkaistavissa hyvän sunnittelun kautta. Sen sijaan siihen liittyviä etuja – kuten mahdollisuus kiertää maailmaa ja saada uppotua omaan projektiinsa vuosikausien ajaksi – ei todellakaan löydä joka työstä.

Tästä huolimatta tai oikeastaan juuri sen vuoksi minun kannattaa pitää kiinni säännöllisestä lomailusta. Ihan viiteen viikkoon en tänä vuonna pääse, mutta onneksi vuotta on jäljellä niin paljon, että voin vielä parantaa saldoani. Jouluna aion sulkea läppärin, unohtaa tutkimushaastattelut ja surveyt ja lukea ainoastaan kaunokirjallisuutta ja hömppälehtiä kahden viikon ajan (okei, tietokirjat ovat sallittuja, kunhan ne eivät liity tutkimusaiheeseeni).

Paljonko “puhdasta” lomaa olet pitänyt tänä vuonna? Entä onko linjoilla muita väitöskirjaopiskelijoita?


Tämä postaus on Studying the World -blogin vuoden 2018 joulukalenterin seitsemästoista luukku. Muut joulukalenteripostaukset löydät tämän linkin takaa. Saat uusista postauksista kätevästi tiedon myös InstagramissaFacebookissaBloglovinissa tai Blogit.fi-palvelussa.



2 thoughts on “Väitöskirjatutkijan lomailu: tuliko siitä mitään?”

  • Hei,
    Löysin blogiisi kun googlailin väikkäriin liittyviä blogeja. Hyvin tutulta kuulostaa pohdintasi tässä postauksessa:) Itse olen parhaillaan väikkärin suht loppuvaiheessa ja olen kipuillut tämän ajankäyttökysymyksen kanssa kaikki nämä jatko-opintovuodet. Olen kirjoittanut enimmäkseen päivätyön ohessa eli illat, viikonloput ja lomat. Mutta vaikka välillä ollut muutaman kuukauden pelkkiä väikkärijaksoja niin tuntuu että silti mulla päivät venyy. Yksi asia mitä odotan valmistumisessa on, että pääsisi eroon tästä epämääräisestä ajankäytöstä ja voisi palata suht normaaliin viikko ja vuosirytmiin. Mulla on tosin myös aivan samat jutut kuin sulla eli väikkäri on mahdollistanut pitkät ulkomaan jaksot eri puolilla maailmalla eli on tässä paljon hyvääkin. Mutta kuten sanoit tässä väikkärin teossa on ihan oma rankkuutensa verrattuna muihin töihin. Mulle tämä on ollut henkisesti rankinta työtä mitä olen tehnyt, vaikka aiempi päätyöni lastensuojelun sossuna rankkaa olikin.

    Jatkan nyt blogiisi tutustumista, tää oli eka postaus minkä luin ja heti heräsi kiinnostus:)

    • Moi Elina,

      Kiitos paljon kommentista! Kiva kuulla myös muiden kokemuksia aiheesta. Tää ajankäyttö on niin yleinen ongelma väitöskirjailijoiden keskuudessa… vaikka kaikki tiedetäänkin, että se ei ole hyväksi väikkärille eikä varsinkaan meille itsellemme, jotenkin siihen kuitenkin sortuu kuin vahingossa. Mistä aiheesta teet väikkäriä?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *